image Balentor on nyt myös Hansel-puitetoimittajasi! image Asiakas suunnannäyttäjänä – Palvelumuotoilulla asiakaskeskeiseksi organisaatioksi

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Balentor jälleen TOP 25 liikkeenjohdon konsultti!

    Talouselämä on julkaissut tammikuussa 2022 artikkelin, jossa selvitettiin jälleen Suomen suurimmat liikkeenjohdon konsultoinnin yritykset. Asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme ja henkilöstömme tuella Balentor on toistuvasti sijoittunut tähän upeaan, monipuolisten osaajien joukkoon. Suomalaisomisteisissa yrityksissä Balentor sijoittuikin vahvasti TOP 10 kärkeen heti KV-jättien vanavedessä. Kaikesta tästä mitä nöyrimmät kiitokset Teille, jotka olette tarjonneet meille horjumattoman tukenne.

    Maailma on kokenut jokseenkin jokaisen arkea mullistavia muutoksia parin viimevuoden aikana. Liikkeenjohdon konsultoinnin alalla koronan vaikutukset ovat näkyneet vahvasti suurten toimijoiden kasvuna sekä pienempien toimijoiden kuihtumisena. Suuremmat toimijat ovat osanneet vastata asiakkaiden haasteisiin digitalisaation kasvuspurtin vaatimissa rajoissa, kun taas pienemmillä yrityksillä ei ole ollut samoja toimintaedellytyksiä. Myös meidän arkemme on heittänyt kuperkeikkaa, mutta olemme osanneet sopeutua muutokseen ja kääntää haasteet voimavaraksemme.

    Asiakastyytyväisyytemme ei ole turhaan 4,9/5.

    Digitalisaation kasvuspurtti

    Digijärjestelmien tärkeys on korostunut työelämässä koronan kurittamassa maailmassa, kun palaverit, valmennukset ja muu työnteko on siirtynyt lukemattomille eri digialustoille. Me edistimme omaa digitalisoitumistamme jo ennen koronaa ottamalla käyttöön HubSpot CRM-järjestelmän, johon rakastuimme niin syvästi, että päätimme tarjota sen käyttöönoton tukea myös asiakkaillemme. Olemme siis nykyään sertifioitu HubSpot-kumppanisi ja autamme asiakkaitamme syventämään asiakasymmärrystään tämän digitaalisen maailmanluokan järjestelmän avulla.

    Digitalisaation kasvuspurtti on vaatinut perinteisten rajojen ja rakenteiden rikkomista sekä uutta asennoitumista jokaiselta. Kilpailussa menestyminen on vaatinut sekä meiltä että asiakkailtamme rohkeutta rikkoa perinteisiä rakenteita sekä aitoa paloa haluttua muutosta kohtaan.

    Mikä tänä päivänä puhututtaa digitalisaation lisäksi?

    1. Muutoksen onnistunut arkeen vienti

    Muutos lähtee asenteesta. Mielen rakenteet on järjestettävä uudelleen ja koko henkilöstö on saatava mukaan prosessiin. Me autamme asiakkaitamme viemään kaikenlaiset muutoshankkeet arkeen strategisia tavoitteitanne tukien. Yhdistämme modernin ja dynaamisen muutosjohtamisen sekä strategisten kyvykkyyksien tunnistamisen ja kehittämisen.

    2. OKR – Strategian arkeen vienti

    Useissa yrityksissä ja organisaatioissa on saatu luotua huippustrategia, mutta ei-niin-useissa yrityksissä tämä menestyksekäs strategia saadaan oikeasti käytäntöön ja osaksi arjen toimintaa. OKR on yksi keino johdattaa asiakas siihen, kuinka suunniteltu strategia saadaan toteutumaan arjessa, kuinka sitä johdetaan ja ohjataan, miten tavoitteita asetetaan ja onnistumisia seurataan.

    3. Itseohjautuvuus

    Itseohjautuvuus on paljon muutakin kuin tämän päivän trendi-ilmiö. Se on organisaatiokulttuurin muutos, jossa jokainen työntekijä kohtaa riittävästi haastetta, palautetta, yhteisöllisyyttä ja vastuuta. Itseohjautuvuus johtaa tutkitusti kohonneeseen työhyvinvointiin ja entistä parempiin tuloksiin. Mutta miten tulla itseohjautuvaksi yksilöksi, tiimiksi ja/tai organisaatioksi?

    Me tarjoamme monipuolista osaamistamme tämän päivän puhututtaviin haasteisiin. Olemme kokonaisvaltainen muutoskumppani useissa eri haasteissa, joita kaiken kokoiset yritykset ja organisaatiot voivat kohdata elinkaartensa aikana.

    Kurkkaa toimitusjohtajamme Pekan mietteitä: miksi meidät on listattu TOP 25 liikkeenjohdon konsultin joukkoon ja miksi muutosvalmennusta oikeastaan tarvitaan?

    Tilaa uutiskirjeemme

    Haluaisitko saada tuoreinta tietoa muutoksen vauhdittamisesta ja liiketoiminnan kehittämisestä suoraan sähköpostiisi?

    Liity avainhenkilöiden joukkoon, joille kokoamme ja toimitamme parhaat palat suoraan omaan sähköpostiin.
    Halutessasi voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.

    Pyydä tarjous

    Kerro hieman tilanteestanne ja tavoitteistanne, niin katsotaan teille sopiva kokonaisuus ja askelmerkit kuntoon yhdessä.


      Jos tarjouspyynnössänne on liitteitä, voitte lähettää tarjouspyynnön osoitteeseen info@balentor.fi

      Avatar photo
      Balentor
      Me olemme kumppanisi muutoksessa ja kehityksessä. Autamme asiakkaitamme saavuttamaan päämääränsä toteuttamalla laajoja kehitysohjelmia, räätälöityjä täsmävalmennuksia sekä tutkimuksia ja arviointeja. Toimimme erityisesti johtamisen, asiakaskokemuksen, myynnin sekä työyhteisön kehittämisen alueilla.
      Kirjoitukseen liittyvät
      • Kaikki
      • Kirjoittajan
      • Kategorian
      • Tagien mukaan