Suomessa yrittäjäksi ryhdytään useista eri syistä; halutaan jatkaa vuosia jatkuneen perheyrityksen toimintaa, halutaan toteuttaa takaraivossa kauan muhinut huippuliikeidea tai tahdotaan hypätä pois siitä kuuluisasta oravanpyörästä, jossa heti maanantaina katse on jo tulevassa viikonlopussa. Viime vuosien globaaleiden muutosten siivittelemänä yrittäminen Suomessa on keskittynyt usein yrityksen kulujen hallintaan, ja kasvuhakuisuus sekä investointeihin satsaaminen on jäänyt toissijaiseksi haaveeksi. Silti kasvun tavoitteet kuumottelevat usean yrittäjän mielessä – sekä toiveena että yrityksen velvollisuutena.
Monen mielestä Suomen globaalin kilpailukyvyn palauttaminen makaa pk-yritysten harteilla.
Alkuun vähän tilastoja: Suomessa toimii karkeasti 300 000 yritystä, joista 98 % on pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka tarjoavat työpaikan lähes 760 000 henkilölle. Kaikista yrityksistä vain 0,2 % on suuryrityksiä. Pk-yritysten merkitys sekä työnantajana että kilpailukyvyn ylläpitäjänä on näin ollen todella merkittävä, ja siksi niiden olemassaolo onkin välttämättömyys Suomen taloudelle. Pk-yritysten kasvu on tärkeää muun muassa työpaikkojen säilymisen ja lisääntymisen kannalta. Kasvu ei tietenkään ole täysin välttämätöntä, mutta se voi kattaa yritykselle ja itse yrittäjälle tien menestykseen. Tie on kivinen, mutta varmasti kaiken vaivan arvoinen.
Kasvu vaatii aitoa halua.
Kasvu voi tarkoittaa yrityksen koon suurenemista, toiminnan laajenemista kotimaassa tai ulkomailla, myynnin kasvua tai uusia investointeja sekä kehitystä tuotteiden, innovoinnin ja osaamisen saralla. Kasvu perustuu aina omistajien kasvuhalulle, joka voi pohjautua kysynnän lisääntymiselle, tuotekehitykselle tai kiristyneelle kilpailutilanteelle. Halun lisäksi tarvitaan vahvaa osaamista, hyvä liikeidea sekä rutkasti rohkeutta ja riskinsietokykyä. Koko työyhteisön on sitouduttava kasvuun sekä sen tuomaan muutokseen, joka voi vaatia uuden oppimista ja sopeutumista uudenlaiseen toimintamalliin.
Oikea aika ja investoinnit.
Vahva tahto sekä omaisuuden menetyksen ja konkurssin pelkojen voittaminen vievät jo pitkälle, mutta kasvu vaatii lisäksi aina oikean ajan sekä mittavia investointeja. Kasvun aika on tavallisesti silloin, kun liiketoiminta on pyörinyt muutaman vuoden ja vakiinnuttanut kassavirran. Kasvu on ajankohtaista myös silloin, kun tarjotun tuotteen tai palvelun markkinat kasvavat. Kun oikea ajankohta on saavutettu, ei kasvua kannata lykätä. Omaa liiketoimintaa voi tässä vaiheessa uhata kilpailevien yritysten kasvu, jos nämä hyppäävät kasvun ja kehityksen kelkkaan aikaisemmin.
Kasvusta puhuttaessa, investoinnit ovat merkittävässä osassa, sillä kasvu vaatii usein uutta osaamista sekä henkilöstöltä että johdolta. Tämä vaatii joko nykyisen henkilön kouluttamista tai uusien osaajien rekrytoimista. Myös innovointi, tuotekehitys, uudet tilat sekä teknologian kehitys vaativat osansa resursseista. Kasvu usein vaatiikin rahoitusta, jota yrityksille on tarjolla useasta eri lähteestä. Pk-yritysten kasvua ja toimintaa tuetaan myös muun muassa Business Finlandin tarjoamalla Innovaatiosetelillä sekä ELY-tuetuilla koulutuksilla.
Mitä muuta?
Eikö vielä ole tarpeeksi? Yrittäjän on osattava myös ennakoida markkinatarpeita ja asiakastarpeita. Tuotekehityksen on mentävä nappiin ja markkinapotentiaali on arvioitava oikein. Tällainen ennustaminen voi kuulostaa mahdottomalta ja riskit sekä haasteet pelottavilta, mutta tässä kaikessa teitä auttavat ammattilaiset, joilla on lähes 30 vuoden kokemus eri alojen pk-yritysten kanssa toimimisesta.
Kasvu on mielentila. Siinä on kyse päättäväisyydestä, rohkeudesta, riskien tunnistamisesta ja niiden minimoimisesta. Lisäksi kasvu vaatii investointeja sekä monitahoista kasvun johtamista, ihmisten johtamista ja prosessien hiomista. Heräsikö sinun hautova kasvuhalusi? Ota yhteyttä, niin katetaan teille yhdessä tie menestyksekkäälle liiketoiminnalle!
Tutustu pk-referensseihimme
Tilaa uutiskirjeemme
Haluaisitko saada tuoreinta tietoa muutoksen vauhdittamisesta ja liiketoiminnan kehittämisestä suoraan sähköpostiisi?
Liity avainhenkilöiden joukkoon, joille kokoamme ja toimitamme parhaat palat suoraan omaan sähköpostiin.
Halutessasi voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous
Kerro hieman tilanteestanne ja tavoitteistanne, niin räätälöidään yhdessä teille sopiva kokonaisuus.