image Whitepaper
IBM – Työntekijäkokemuksen mittaaminen
image Vuoden 2018 luetuimmat blogimme

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Hyviä uutisia – olet digitalisaatiossa jo pitkällä!

    Digitalisaatio on ilmiö, joka on käynnistynyt jo 30 vuotta sitten. Silloin tietokoneet lähtivät yleistymään yrityksissä vauhdilla. Digitalisaatio onkin vaikuttanut laajasti yritysten toimintaan vuosikymmenien ajan ja tehostanut toimintaa merkittävästi. Nyt digitalisaatio on noussut keskusteluun teknologian kehittymisen, nopeiden yhteyksien ja markkinoita muuttavien innovaatioiden johdosta.

    Isot yritykset ovat panostaneet digitalisaation hyödyntämiseen paljon. PK-yritysten näkökulmasta digitaalisuus on vielä laajasti hyödyntämätön mahdollisuus. Ainakin suurimmalla osalla. Tähän on usein syynä joko johdon arvio siitä, että digitaalisuus ei vaikuta omaan liiketoimintaan tai vaihtoehtoisesti se, että investoinnit on suunnattu vahvan kasvun aikana tuotannon kehittämiseen.

    Vaikka digitaalisuuteen ei olisikaan organisaatiossa panostettu, fakta kaikilla toimialoilla on se, että digitaalisuus tulee muuttamaan jokaista liiketoimintaa lähivuosina suuresti. Hyvä uutinen on, että monella yrityksellä on jo paljon digitaalisia ratkaisuita ja valmiutta ottaa vahvoja askeleita eteenpäin. Yritykset ovat panostaneet paljon toiminnanohjaukseen, CRM-järjestelmiin, tuotetietoon sekä sisäisiin viestintäratkaisuihin. Nämä luovat vahvan pohjan, jonka päälle on hyvä lähteä rakentamaan asiakkaita palvelevia ratkaisuja. Yritykset ovat siis jo nyt pitkällä digitaalisuudessa.

    Hyvä uutinen on se, että monella yrityksellä on jo paljon digitaalisia ratkaisuja ja valmiutta ottaa vahvoja askeleita eteenpäin.

    Isoimmat ongelmat lähdettäessä kehittämään digitaalisuutta liittyvät yleensä ideoiden keksimiseen sekä olemassa olevan datan laatuun. Innovointi on haastavaa, mutta hyvällä fasilitoinnilla sekä tutkimalla, mitä maailmalla on tehty, päästään yleensä hyvin liikkeelle. Ulkoinen fasilitaattori saa johtoryhmän innovoimaan ja miettimään, miten asiakkaita voidaan palvella paremmin ja millä ratkaisuilla saadaan myös kustannussäästöjä.

    Mitä sitten tulee huomioida organisaatiosta käsin? Sekä organisaation omat valmiudet että asiakkaiden valmiudet vaikuttavat siihen, miten digitaalisuuden käyttöönotossa ja kehittämisessä tulee lähteä liikkeelle. Lisäksi organisaation teknologiset valmiudet luovat pohjan sille, mistä aloitetaan ja mitä jo osataan. Tätä havainnollistetaan seuraavassa kuvassa:

    Olemassa olevien järjestelmien datan laatu voi olla ongelma. Tarkemmin sanottuna ongelma on siinä, että järjestelmiin syötetty tieto on usein puutteellista. Oletteko monesti tavanneet esimerkiksi myyntimiestä, joka päivittää hyvin asiakastiedot CRM-järjestelmään? Tuskin. Datan merkitys tulevina vuosina on kuitenkin todella keskeisessä roolissa. Siksi järjestelmien käyttöä ja tiedon syöttämisen merkitystä täytyy korostaa. Jokaisessa organisaatiossa.

    Oletteko monesti tavanneet esimerkiksi myyntimiestä, joka päivittää hyvin asiakastiedot CRM-järjestelmään?

    Jos ette tiedä, miten voisitte hyödyntää digitaalisuutta asiakkaiden parempaan palvelimiseen tai kustannussäästöjen hankkimiseen, olkaa yhteydessä. Arvioidaan yhdessä, miten teidän organisaationne voisi lähteä liikkeelle ja minkälaisia mahdollisuuksia teillä on digitalisaation hyödyntämisessä. Niitä nimittäin varmasti on. Kaikilla.

    Tilaa uutiskirjeemme

    Haluaisitko saada tuoreinta tietoa asiakkuuksien, johtamisen ja liiketoiminnan kehittämisestä suoraan sähköpostiisi?

    Liity avainhenkilöiden joukkoon, joille kokoamme ja toimitamme parhaat palat muutaman kerran vuodessa suoraan omaan sähköpostiin.
    Halutessasi voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.

    Avatar photo
    Balentor
    Me olemme kumppanisi muutoksessa ja kehityksessä. Autamme asiakkaitamme saavuttamaan päämääränsä toteuttamalla laajoja kehitysohjelmia, räätälöityjä täsmävalmennuksia sekä tutkimuksia ja arviointeja. Toimimme erityisesti johtamisen, asiakaskokemuksen, myynnin sekä työyhteisön kehittämisen alueilla.
    Kirjoitukseen liittyvät
    • Kaikki
    • Kirjoittajan
    • Kategorian
    • Tagien mukaan