image Markkinointia ja projektinjohtoa – tätä on harjoittelu Balentorilla image Asiakasymmärrys vaikeasti kopioitavana strategisena kilpailuetuna

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Digitaalisuuden pitää muuttaa myös prosesseja ja johtamista

    Digitaalisuus on siirtymässä kolmanteen kehitysvaiheeseen. Ensimmäinen vaihe sisälsi operatiivisten tietojärjestelmien ja itsepalvelukanavien kehittämistä. Niiden ansiosta yritykset ovat saaneet merkittäviä kustannussäästöjä ja tietoa päätöksentekoon nopeammin kuin aiemmin. Tämä vaihe toteutui 1990-2000 luvuilla. Toisessa vaiheessa, tällä vuosikymmenellä, on kehitetty asiakkaille palvelukanavia ja mobiiliapplikaatiota. Näiden avulla on voitu luoda parempia asiakaskokemuksia ja sitouttaa asiakkaita tehokkaammin.

    Nyt on siirrytty digitaalisuuden kolmanteen kehitysvaiheeseen. Kolmannessa kehitysvaiheessa digitaalisuus tulee muuttamaan yritysten liiketoimintaa ennen näkemättömän vahvasti. Suurimpana vaikuttimena on teknologian nopea kehittyminen, kansainvälisen kilpailun lisääntyminen sekä toimialoja disruptoivien start-upien tulo markkinoille.

    Digitaalisuuden kolmas kehitysvaihe tulee muuttamaan yritysten liiketoimintaa ennen näkemättömän vahvasti.

    Digitaaliset palvelut, tekoäly ja robotisaatio tulevat muuttamaan liiketoiminnan perusteita ja kilpailutilannetta kaikilla toimialoilla erittäin paljon. Toimijat maailmalta näyttävät meille esimerkkiä muutoksen suuruudesta. Amazon Go sekä kotimainen Nordic ID ovat esimerkiksi kehittäneet kauppoihin järjestelmiä, joiden avulla asiointi helpottuu ja nopeutuu. Käytännössä kauppojen kassoja ei enää jatkossa tarvita lainkaan. Kuka on se kaupan toimija Suomessa, joka uskaltaa ensimmäisenä tuoda nämä teknologiat asiakkaidensa hyödyksi?

    Jokaisen yrityksen tulee nyt panostaa merkittävästi toiminnan muuttumiseen, sillä digitalisaation nopeus tulee yllättämään meidät kaikki. Tämä vaatii investointeja teknologiaan ja tekoälyyn sekä panostuksia liiketoimintaprosessien kehittämiseen. Lähes kaikki ostoprosessit alkavat nykyisin verkosta, joten asiakas pitää saada kiinnittymään organisaatioosi jo digitaalisessa maailmassa. Mitä digitaalisemmin pystyt jatkossa palvelemaan asiakkaitasi, sitä paremmin tulet menestymään.

    Digitaalisten palveluiden kehittämisessä meidän tulee kytkeä yhteen digitaalisen palvelukerroksen, yrityksen toimintaprosessien sekä johtamismallien kehittäminen. Pelkkä digitaalisen palvelukerroksen rakentaminen ei ole riittävä muutos. Kun kytkemme kokonaisuuteen toimintaprosessit ja johtamisen, saamme luotua vahvempaa asiakaskokemusta sekä liiketoiminnallista hyötyä.

    Digitaalisten palveluiden kehittämisessä meidän tulee kytkeä yhteen digitaalisen palvelukerroksen, yrityksen toimintaprosessien sekä johtamismallien kehittäminen.

    Isojen muutosten toteuttaminen vaatii vahvaa johdon sitoutumista sekä eri liiketoimintojen tiivistä yhteistyötä. Muutosprojektien toteuttamiseen ja läpivientiin kannattaa hyödyntää myös ulkopuolista tukea. Tällä saadaan muutoksen läpivientiin nopeutta. Ole meihin yhteydessä, mikäli organisaatiosi tarvitsee apua muutosprojektin hahmottamisessa, tavoitteiden asettamisessa ja projektin käynnistämisessä.


    Lue lisää

    Lue digitalisaation merkityksestä markkinoinnissa ja kilpailueduissa

    Digitalisaatio mahdollistaa ja edellyttää myös itseohjautuvuutta sekä muutosjohtamista

    Tilaa uutiskirjeemme

    Haluaisitko saada tuoreinta tietoa asiakkuuksien, johtamisen ja liiketoiminnan kehittämisestä suoraan sähköpostiisi?

    Liity avainhenkilöiden joukkoon, joille kokoamme ja toimitamme parhaat palat muutaman kerran vuodessa suoraan omaan sähköpostiin.
    Halutessasi voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.

    Avatar photo
    Balentor
    Me olemme kumppanisi muutoksessa ja kehityksessä. Autamme asiakkaitamme saavuttamaan päämääränsä toteuttamalla laajoja kehitysohjelmia, räätälöityjä täsmävalmennuksia sekä tutkimuksia ja arviointeja. Toimimme erityisesti johtamisen, asiakaskokemuksen, myynnin sekä työyhteisön kehittämisen alueilla.
    Kirjoitukseen liittyvät
    • Kaikki
    • Kirjoittajan
    • Kategorian
    • Tagien mukaan