Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Posts By : Pekka T. Järvinen

    Osaamisen kehittäminen strategisissa muutoksissa –
    3 kriittistä onnistumistekijää

    Muutos on johdon agendalla ja henkilöstön iholla vahvasti läsnä. Jatkossa muutosvauhdin ennustetaan entisestään kiihtyvän. Tähän peilaten on suorastaan hämmästyttävää, kuinka vähän käsittelemme sitä, miten vastaamme eteen tuleviin muutostarpeisiin. Käytännössä muutostarve tarkoittaa arjessa uusia toimintatapoja ja niiden mukaista uutta osaamista. Esimerkiksi itseohjautuvampaan toimintakulttuuriin siirtyminen vaatii johdolta…

    lue lisää
    Olipa kerran Balentor…

    Nimi Balentor tulee sanoista balanced mentoring, josta koko yrityksen liiketoimintaideakin sai aikanaan alkunsa. Balentorin perustajajäsen ja toimitusjohtaja Pekka Järvinen muistelee: ”On tosissaan hassua miettiä, kuinka siitä on jo yli 25 vuotta aikaa, kun ajatuksemme sanojen balanced mentoring merkityksestä lähti liikkeelle; halusimme kokonaisvaltaisemmin ja systemaattisemmin auttaa…

    lue lisää
    Miten kasvaa huipputiimiksi? – Muutoskykyä yrityskulttuuriin valmentavalla johtajuudella

    Suhdanne sulaa. Kilpailijat haastavat. Helpot hedelmät on jo poimittu. Oli syy kehitys- ja uudistumistarpeeseenne mikä tahansa, toimivaksi ratkaisuksi on osoittautunut panostaminen muutoskyvykkään kulttuurin rakentamiseen. Miksi jotkut tiimit ja organisaatiot menestyvät paremmin samoissa olosuhteissa? Mikä erottaakaan huipputiimit keskinkertaisista? Pohditaan ensin ensimmäistä kysymystä. Tutkimusten ja kokemusten yhdistämisen…

    lue lisää
    Omaksu strateginen muutoksen johtajuus –
    3 onnistumistekijää

    Muutos – tuo ihanan kamala kaikkialla toistuva termi, joka herättää meissä monenlaisia tuntemuksia. Pohjimmiltaan muutoksessa on kuitenkin kyse itse elämästä, eli jatkuvasta virtauksesta ajassa. Maailma ympärillämme muuttuu koko ajan, jolloin meidän kaikkien suhtautumistapa muutoksiin onkin ratkaisevassa asemassa. Vaikka muutoksen johtaminen toteutuu edelleen osin hankkeiden ja…

    lue lisää
    Tuloksellisen johtoryhmätyöskentelyn kehittäminen

    Johtoryhmän muutos draivaavaksi johtotiimiksi – viisi onnistumistekijää Nopeasti muuttuva toimintaympäristö haastaa kaikki organisaatiot ennennäkemättömällä tavalla. Ensimmäisenä muutoshaasteiden taifuunin ytimeen asemoituvat johtoryhmät. Perinteisesti ne ovat rakentuneet toimintopohjaisten vastuualueiden ympärille pyramidiksi, mutta johtuen uudistumistarpeiden kokonaisvaltaisuudesta, tässäkin tarvitaan uutta ajattelua kohti dynaamista johtotiimiä. Olemme Balentorilla olleet mukana kymmenissä…

    lue lisää
    Sisäinen ja ulkoinen markkinointi

    Huomaa asiakas – synnytä lisäarvoa! Asiakkaan valta markkinoilla on kasvanut viime vuosina radikaalisti. Mistä tämä johtuu? Digitalisaatiolla on ollut valtava vaikutus, sillä verkossa asiakkaan on helppo vertailla tarjoamaa. Asiakas saa samat tiedot juuri sinun organisaatiostasi sekä kilpailijoistasi, jotka ovat sinunkin saatavillasi. Lisäksi asiakas tiedostaa itse…

    lue lisää
    Strateginen kulttuurin uudistaminen

    Kiihtyvä muutosvauhti haastaa kaikki organisaatiot uudistumaan. Aiheesta tehdyt tutkimukset sekä pitkä kokemuksemme muutoksesta osoittavat, että osuvan strategian laatiminen ei ole usein kriittisin haaste.  Sen sijaan vaikeinta on elää strategia todeksi. Mitä enemmän tulevaisuus vaatii uudistumaan, sitä haastavampaa muutosten vieminen käytäntöön on. Miksi muutosten toteuttaminen osoittautuu…

    lue lisää
    Videoblogisarja:
    Moderni liiketoiminnan johtajuus ja uudistaminen

    Vuosisatojen evoluutio on tarjonnut meille tärkeän opin: Voimakkaissa muutoksissa eivät selviydy vahvimmat vaan sopeutuvimmat. Käytännössä se tarkoittaa kykyä oppia ja uudistua. Sama logiikka toimii myös yritysmaailmassa. Strategia kannattaa aina rakentaa omien vahvuuksien kautta ja sen lisäksi kehittää omaa kasvua rajoittavia kapeikkoja. Tarvittaessa on pystyttävä uudistamaan…

    lue lisää
    Asiakaskeskeinen liiketoiminta ja itseohjautuva henkilöstö – miten ne kytkeytyvät yhteen?

    Kyseessä ovat tämän hetken muotiaiheet, joihin törmää useissa yhteyksissä. Harvemmin tulee sen sijaan syvällisemmin mietittyä, mitä trendikäsitteiden takana on, miten ne kytkeytyvät toisiinsa ja miksi niihin ehkä kannattaisi panostaa? Asiakkaan valta on kasvanut radikaalisti internetin mahdollistaman vertailun kautta. Kaikki tarjoajat läheltä ja kaukaa löytyvät muutaman…

    lue lisää
    Kehitys 3.0 – Kehittäminen uudelle tasolle

    Nopea muutos pakottaa jatkuvaan toiminnan uudistamiseen. Ikävä kyllä entistä useammin myös petytään kehitysprojektien kautta saavutettuihin vaikutuksiin. Uusien haasteiden edessä myös kehittämisen toimintatapojen ja metodien on uudistuttava. Olemme Balentorilla satojen läpivietyjen kehitysprojektien myötä rakentaneet uudenlaisen Kehitys 3.0 toimintamallin, joka on tuottanut erinomaisia tuloksia. Kehitys 3.0 perustuu…

    lue lisää
    Johda suoritusta – rakenna onnistumisten huippukulttuuria

    Organisaatioiden kohtaamat rajut muutoshaasteet asettavat uudenlaisia vaatimuksia myös johtamiselle ja esihenkilötyölle. Perinteinen esihenkilön läsnäolo ja tilannekohtainen ongelmien ratkaiseminen eivät enää riitä. Strategisiin muutoksiin vastataan modernilla suorituksen johtamisella. Vanha sanonta ”Tekemällä oppii” on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Ydinkysymys on se, tietävätkö organisaatiosi ihmiset miten heidän tulee…

    lue lisää
    Strategisen muutoksen onnistunut johtaminen

    Balentor on erikoistunut vaativien strategisten muutoshankkeiden valmentamiseen ja on 19 toimintavuotensa aikana osallistunut satoihin muutosprojekteihin. Seuraavassa artikkelissa käsitellään kokemuksia onnistuneiden muutosten läpiviennistä  johtamisen näkökulmasta. Yritysten toimintaympäristö kehittyy 2010 -luvulla kohti entistä nopeampia muutoksia. Keskeisiä muutosvoimia ovat mm. kilpailun kiristyminen ja kansainvälistyminen, teknologian nopea kehitys sekä…

    lue lisää
    Vaikuttavuutta kehittämiseen!

    Modernin työyhteisön kehittämisen merkitystä ja tarvetta harva kiistää. Alan ammattilaiset kuitenkin tietävät, että aina tulokset eivät vastaa suoraan panostuksia. Joskus harkitsematon tekeminen voi jopa viedä väärään suuntaan. Ratkaisevaa onkin varmistaa kehittämisen vaikuttavuus suhteessa tavoitteisiin. Vaikuttavuutta parannetaan parhaiten panostamalla kehitystyön johtajuuteen. Ydinkysymyksiä silloin ovat: Missä olemme…

    lue lisää
    Huipputuloksia jaetulla johtajuudella

    Kuinka uudistat fiksusti toimintaa ja synnytät entistä parempia tuloksia? Historia on osoittanut, että talouden ja liike-elämän murrospisteissä piilee paljon mahdollisuuksia aktiivisille toimijoille, jotka uskaltavat ottaa ratkaisevan askeleen eteenpäin epävarmuudesta huolimatta. Murrostilanteissa onkin tarpeen kirkastaa tulevaisuuden onnistumistekijät oman henkilöstön kanssa – syntyväthän huipputulokset ihmisten kautta. Miten…

    lue lisää
    Asia ja tunne

    Johtamisesta on kirjoitettu paljon, mutta johtamista ei opita pelkästään lukemalla. Johtaminen on arvoihin perustuvaa tavoitteiden asettamista yhdessä organisaation kanssa. Tämän jälkeen alkaakin hankalin vaihe; motivaation vapauttaminen tavoitteiden suuntaiseen toimintaan. Prosessi nivoutuu yhteen toiminnan arvionnin ja sen perusteella tapahtuvan oppimisen kautta. Ja pyörä pyörii… Perinteisesti johtamisessa…

    lue lisää
    Huippusuoritus syntyy kun energia kohtaa älyn

    2000-luvulla organisaatioiden toiminta on hyvin pitkälle ihmisten kantamaa. Vaikka taustalla olevat strategiat, toimintaprosessit ja tietojärjestelmät olisivat kunnossa on lopulta toiminnan ratkaiseva lenkki ihminen. Arjen erilaisissa vuorovaikutus- ja palvelutilanteissa onkin mielenkiintoista pohtia, mikä on ihmisen asenteen ja energian ja vastaavasti hänen älykkyytensä ja osaamisensa merkitys. Perinteisesti on luotettu ihmisen osaamisen ja…

    lue lisää
    Miten rakennetaan yrityksen brandia?

    Menestyviä liiketoimintastrategioita yhdistää yksi tekijä: ne ovat asiakaslähtöisiä! Asiakaslähtöisyys tarkoittaa, että yrityksen tuotteet ja toimintamalli vetoavat tiettyyn asiakasryhmään. Kilpailun kiristyessä korostuvat yrityksen kyky erilaistaa toimintakonseptinsa sekä kyky viestiä siitä markkinoille. Onnistunut brandinrakennus pohjautuu yritysfilosofian ja sielun löytämiseen. Hyvä brandi vetoaa asiakkaiden ohella henkilöstöön ja muihin…

    lue lisää
    Tiimityön tavoitteellisuus

    Vaikka tiimitoiminnan kehittäminen erilaisiin organisaatioihin on hankala prosessi, vaikuttaa kehityssuunta väistämättömältä. Organisaatiot madaltuvat ja entistä useammin asiakaslähtöiset toimintaprosessit ovat kehitystyön lähtökohtana. Tiimityön ongelmista on esiintynyt viime aikoina kirjoituksia talouslehdistössä. Kehitystä lähempää seuranneet tietävät, että ongelmia on aina ollut. Lohduttavaa on myös tieto, että yleensä niihin…

    lue lisää
    Tiimivalmennuksen perusteet

    Organisaatioiden kehittämisessä on tiimityöskentely osoittautunut useiden eri tutkimuksien mukaan tehokkaimmaksi välineeksi. Mutta kuinka tiimiorganisaatio rakennetaan ja henkilöstö valmennetaan työskentelemään siinä? Tiimivalmennus on organisaatioihin suunnattu kehittämismuoto, jolla pyritään parantamaan yksilöiden ja ryhmien suorituskykyä sekä organisaation itseohjautuvuutta. Tiimivalmennus voidaan jakaa neljään eri vaiheeseen, jotka seuraavat toisiaan: Analysointivaihe…

    lue lisää
    Asiakaslähtöinen toimintastrategia

    Markkinoilla toimivat yritykset joutuvat etsimään jatkuvasti kilpailuetua, joka saa asiakkaat valitsemaan heidän tuotteensa ja ratkaisunsa tarjolla olevista vaihtoehdoista. Miten yritys voi luoda liiketoimintamallin, joka vakuuttaa nykyiset ja potentiaaliset asiakkaat tekemään ostopäätöksen? Strategiasta puhutaan paljon, mutta harva on pysähtynyt todella pohtimaan, mitä se merkitsee käytännön toiminnassa.…

    lue lisää