image Esihenkilötyön rooli digitaalisessa muutoksessa image Whitepaper
Pelisuunnitelmalla kohti maalia

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Itseohjautuvuus – Oikotie onneen?

    Aalto-yliopisto ja Työsuojelurahasto selvittivät uraauurtavassa yhteishankkeessaan itseohjautuvuuden vaikutusta työhyvinvointiin ja -pahoinvointiin. Tutkimustulokset julkaistiin vappuaaton webinaarissa, jonka jälkeen ne nousivat välittömästi valtakunnan uutisiin ja sosiaalisen median kanaviin. Itseohjautuvuus on yhteydessä työn imuun ja alhaisempaan työuupumusriskiin. Vahvemmin itseohjautuvuutta kokevat työntekijät kokevat myös palautuvansa työstään paremmin ja tuntevat itsensä vähemmän stressaantuneiksi.

    Aihe selvästi kiinnostaa, sillä webinaari oli huippusuosittu. Tämän ymmärtää, sillä tutkimustietoa itseohjautuvuudesta ei ole aiemmin juuri ollut. Paneelikeskustelun ohella myös webinaarin chatissa kävi kova kuhina sekä tutkimustuloksista että itseohjautuvuudesta laajemminkin. Onko itseohjautuvuus ensisijaisesti yksilöiden, tiimien vai organisaatioiden ominaisuus? Kumpuaako se pohjimmiltaan yksilöiden kyvykkyydestä vai organisaation tarjoamista mahdollisuuksista itseohjautuvuuteen?

    Rohkenen väittää, että vastaus on sekä että.

    Itseohjautuvuutta voidaan tarkastella sekä yksilöiden, tiimien että koko organisaation tasolla. Oikea taso riippuu siitä, mitä itseohjautuvuudella halutaan saavuttaa. Erityisesti itseohjautuvat tiimit ovat olleet nouseva trendi jo useamman vuoden ajan. Tarkastelutasosta riippumatta itseohjautuvuuden rakentaminen ja vahvistaminen vaatii sekä itseohjautuvuutta tukevia kyvykkyyksiä että itseohjautuvuuden mahdollistavia rakenteita.

    Itseohjautuvuutta rakennettaessa ensimmäinen askel on selvittää itselleen ja organisaatiolleen, mitä itseohjautuvuuden avulla tavoitellaan. Sujuvampaa työskentelyä ja ketterämpiä toimintatapoja? Henkilöstön motivaation ja vastuunoton vahvistamista? Työhyvinvointia ja mielekkyyden kokemusta? Jos itseohjautuvuutta lähdetään rakentamaan pelkän itseohjautuvuuden vuoksi, on vaarana, että kokeilu leviää käsiin.

    Seuraavaksi määritellään itseohjautuvuuden tavoitetaso suhteessa ensimmäisessä vaiheessa asetettuun laajempaan tavoitteeseen. Millainen itseohjautuvuus edistää tavoitteen saavuttamista? Tämän jälkeen seuraa ehkä haastavin vaihe – rehellinen peiliin katsominen ja oman lähtötilanteen tunnistaminen. Jos tavoitetaso on kovin kaukana nykytilasta, on selvää, ettei sinne voida loikata suoraan. Tarvitaan välitavoitteita ja kokeiluja, joiden kautta kootaan tarvittavia itseohjautuvuuden rakennuspalikoita kierros kierrokselta.

    Oikotietä onneen ei valitettavasti ole. Perustavammanlaatuisessa toimintatapojen muutoksessa ei auta hosua, vaan parhaisiin tuloksiin pääseminen edellyttää, että uusille toimintatavoille annetaan riittävästi kypsymisaikaa. Aikaa tarvitaan sekä uusien rakenteiden luomiseen ja toimintamallien omaksumiseen että tarvittavien kyvykkyyksien kehittymiseen. Hyvin usein organisaatioissa aliarvioidaan muutokseen tarvittava aika. Panostaminen kuitenkin kannattaa, sillä tulokset palkitsevat – nyt myös tutkimustiedon valossa. Kukapa ei haluaisi vahvistaa työntekijöidensä innostusta, motivaatiota ja hyvinvointia?

    Kehittämällämme itseohjautuvuustestillä pääset leikkimielisesti testaamaan, millä tasolla organisaatiosi itseohjautuvuus on tällä hetkellä. Emme toki väitä, että testimme olisi lähellekään yhtä tieteellinen kuin Aalto-yliopiston tutkimus. Sen kautta saat kuitenkin karkean kokonaiskuvan itseohjautuvuutenne tasosta muutamien keskeisten näkökulmien osalta. Tarjolla on myös vinkkejä itseohjautuvuuden tason nostamiseen.

    Tai ole suoraan yhteydessä, niin keskustellaan lisää teidän organisaationne itseohjautuvuustavoitteista ja nykytilasta:

    Suvi Tuominiemi
    Yritysvalmentaja
    050 361 6016
    suvi.tuominiemi@balentor.fi

    Tiina Luoto-Mäenpää
    Yritysvalmentaja
    050 546 7575
    tiina.luoto-maenpaa@balentor.fi

    Meeri Martimo
    Tutkimus- ja kehitysasiantuntija
    050 441 1899
    meeri.martimo@balentor.fi

    Tilaa uutiskirjeemme

    Haluaisitko saada tuoreinta tietoa muutoksen vauhdittamisesta ja liiketoiminnan kehittämisestä suoraan sähköpostiisi?

    Liity avainhenkilöiden joukkoon, joille kokoamme ja toimitamme parhaat palat suoraan omaan sähköpostiin.
    Halutessasi voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.

    Ota yhteyttä

    Keskustellaanko lisää itseohjautuvuuden tai liiketoiminnan muiden osa-alueiden kehittämisestä teidän tilanteestanne käsin?


      Jos tarjouspyynnössänne on liitteitä, voitte lähettää tarjouspyynnön osoitteeseen info@balentor.fi

      Avatar photo
      Meeri Martimo
      Tutkimus- ja kehitysasiantuntija
      050 441 1899
      Kirjoitukseen liittyvät
      • Kaikki
      • Kirjoittajan
      • Kategorian
      • Tagien mukaan