image Mandatum Life
Kokonaisvaltainen muutos myyntiä parantamalla
image Dextili
Markkinoinnin ja asiakkuuksien johtaminen

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Mainio Vire - Esihenkilövalmennuksella uudistumisen polulle

    Sparrauksella tukea arjen esihenkilötyöhön

    Keväällä 2015 Mainio Vireessä käynnistettiin pilotti esihenkilöiden sparrauksessa, johon osallistui yhteensä 11 esihenkilöä Varsinais-Suomesta sekä Etelä-Suomesta.

    Esihenkilöitä haluttiin tukea kehitystoimenpiteiden läpiviemisessä, jotka liittyivät mm. strategiaan, muutokseen tai työkykyjohtamiseen. Sparrauksen tavoitteena oli auttaa esihenkilöitä näkemään oma johtamisensa ja sen kehittäminen jatkumona ja johdonmukaisena kokonaisuutena.

    Sparrauksesta vastasi Balentor Oy:n valmentajat, joilla on vankka kokemus valmentamisesta ja sparrauksesta. Kukin esihenkilö tapasi tai keskusteli oman valmentajansa kanssa 6 kertaa vieden samalla omia kehityshankkeitaan eteenpäin.

    Valmennus koettiin monipuoliseksi ja antoisaksi kokonaisuudeksi. Henkilökohtainen sparraus oli tehokasta, koska tapaamisissa keskityttiin vain esihenkilön omaan johtamiseen sekä ominaisuuksiin. Valmennus oli pitkäkestoista ja tavoitteellista, joka mahdollisti asioiden pohtimista sekä ratkaisemista pidemmällä aikavälillä.

    Esihenkilöt kokivat saaneensa konkreettisia ehdotuksia valmentajalta ja omaa työskentelyä pilkottiin pienempiin osa-alueisiin. Ville Vesalainen Ykköskoti Artukaisesta kommentoi vaikutuksia seuraavasti:

    Olen saanut paljon erilaisia ajattelumalleja, ja tärkeimpänä ehkä sen ahaa-elämyksen, että monia asioita on jo joku miettinyt ja johtaminen on sekä omaa persoonaa että opiskeltavaa mallia.

    Esihenkilöt kokeilivat saamiaan vinkkejä sekä uusia toimintatapoja työssään ja tulokset olivat onnistuneita. Päivi Kivimaa Vire Koti Lehtisaaresta kommentoi kokemustaan seuraavasti:

    Itse opin paljon uusia menetelmiä kehittää toimintaani ja itseäni johtajana.

    Puhuttaessa esihenkilöiden omista ajattelu- ja toimintatavoista, on nähtävissä muutosta valmennuksen jälkeen. Osa koki olevansa entistä enemmän sitoutuneempi Mainio Vireeseen ja osa ymmärtää paremmin ihmisten käyttäytymistä. Myös välineitä ja innostusta kehittää omaa esihenkilötyötä on tullut ja työ koetaan antoisana. Sparraajan tuoma tuki ja vahvistus jo toimivista toimintatavoista antoi virtaa työskentelyyn.

    Valmentajat koettiin ammattitaitoisiksi, tarkoiksi, älykkäiksi ja helposti lähestyttäviksi. Yhteisten tapaamisten jälkeen esihenkilöt saattoivat olla välillä hämmentyneitä mutta positiivisesti yllättyneitä. Osa ei osannut odottaa mitään etukäteen, jonka vuoksi sparrauksen vaikutus oli voimakkaampi, mitä oli ajatellut. Tapaamiset olivat kaikille tarpeellisia ja niiden avulla esihenkilöt saivat käytännön apua arjen johtamistilanteisiin. Uusia tavoitteita sekä käytännön toimia, jotka otettiin heti käyttöön, sovittiin lähes jokaisella kerralla. Sparrauksessa käytetty valmentava ote vahvisti esihenkilöiden omia ajatuksia ja antoi oikeat mittasuhteet asioille.

    Kysyttäessä esihenkilöiltä, suosittelisivatko he sparrausta muille esihenkilöille, oli vastaus yksimielisesti kyllä. Esihenkilötyö on itsenäistä ja yksinäistä ja pienistä asioista saattaa tulla suuria yksin niitä miettiessä. Sparrauksessa käytiin syvällisesti läpi omia johtamismenetelmiä erilaisissa tilanteissa ja ulkopuolinen valmentaja antoi uusia näkökulmia työskentelyyn.

    Esihenkilöiden henkilökohtainen sparraus jatkuu tulevana vuonna ja tällä kertaa henkilökohtaisen valmentajan saavat Sisä-Suomen esihenkiöt.

    Teksti: Teija Lämsä, Mainio Vire


    Mainio Vire on maamme suurimpia sosiaali- ja hoivapalveluita tarjoavia yrityksiä. Mainio Vire tarjoaa palveluita kunnille, yhteisöille ja yksityisille asiakkaille. Palveluvalikoima sisältää asumispalvelut vanhuksille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja vammaisille, kotiin tuotavat kotihoito-, turvapuhelin-, ateria- ja kauppakassipalvelut sekä perhepalvelut lastensuojelun asiakkaille.

    Pyydä tarjous

    Kerro hieman tilanteestanne ja tavoitteistanne, niin räätälöimme teille sopivan tarjouksen.


      Jos tarjouspyynnössänne on liitteitä, voitte lähettää tarjouspyynnön osoitteeseen info@balentor.fi