image Kiertoa
Strategia selkeäksi huutokauppatoimintaan
image Maansiirto Harry Mäkelä
Merkittävää kasvua – johtoryhmätyö käyntiin ja kilpailuedut kirkkaiksi

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Etteplan - Strategia käytäntöön

    Strategiatyö fasilitoiden käytäntöön

    Etteplan on yksi Suomen suurimmista suunnittelutaloista, joka tarjoaa asiakkailleen erilaisia digitaalisia järjestelmiä; sekä mekaniikka- että dokumentaatiojärjestelmiä. Yritys toimii tällä hetkellä Pohjoismaissa, Euroopassa ja Kiinassa työllistäen yli 3600 ammattilaista. Orgaanisen toiminnan ja yrityskauppojen myötä Etteplan on tehnyt merkittävää kasvua, jonka seurauksena strategiaa oli tarpeen kirkastaa ja tuoda käytäntöön avainhenkilöiden kanssa. Etteplanilla ohjelmistoista ja sulautetuista järjestelmistä vastaava Tom Leskinen avasi yhteistyötämme tarkemmin.

    Mikä oli yhteistyön tarkoitus ja tavoitteet tekemisessä?

    – Merkittävän kasvun myötä halusimme lähteä selkeyttämään Ohjelmisto ja sulautetut ratkaisut -yksikön strategiaa ja tulevaisuuden suuntaa käytännössä. Meillä oli toki strategisia tavoitteita mielessä eli mitä haluamme olla muutaman vuoden päästä, mutta sinne pääsyä haluttiin selkeyttää. Lisäksi halusimme kiteyttää tulevaisuuden kuvan myös henkilöstöllemme. Tarpeemme olivat siis aika laajat. Yksi henkilöstömme jäsen oli aikanaan ollut Balentorin toimitusjohtajan ja yritysvalmentaja Pekka Järvisen hyvin vetämässä valmennuksessa ja vinkkasi näin ollen teitä fasilitointiprojektin vetäjäksi. Soiteltiin Pekalle, joka nappasi mukaan Balentorilta muutoskonsultti Harri Helanderin ja siitä se hyvin toiminut yhteistyö sitten lähti.

    Mitä ja millaisin toimintatavoin konkreettisesti tehtiin?

    – Meillä oli reilu pari kymmentä kiireistä avainhenkilöä, jotka osallistuivat tähän hankkeeseen. Aluksi nämä henkilöt haastateltiin Balentorin toimesta. Sen jälkeen tulokset vedettiin yhteen ja käytiin läpi johtoryhmässä. Työstimme myös workshoppeja, joissa määriteltiin esim. kasvutrackit, joita lähdettiin työstämään pienemmissä työryhmissä. Näiden välissä tehtiin vielä review tarkastelua etenemisen seuraamiseksi. Lopuksi kokonaisuutta summattiin yhteen.

    Toteutuksessa oli keskeistä tukea henkilöstöä. Tärkeää oli, että osallistujat ymmärsivät projektin askelmerkit sekä oman roolinsa merkityksen ja odotukset kokonaisuudessa. Balentorin toimintatavoissa korostuukin aina ihmisten kautta tekeminen liiketoimintaosaamisen rinnalla.

    – Balentorin kanssa yhteistyö oli ylipäätään hyvää koko projektin ajan. Pidimme yhteyttä viikoittain ja välillä päivittäin. Kävimme läpi etenemistä ja mietimme, miten seuraava vaihe toteutetaan. Yhdessä oli helppo toimia ja yhteydenpito oli aktiivista. Haastattelut hoidettiin erittäin hyvin ja saimme niistä hyvää palautetta. Workshopit hoituivat myös ammattimaisesti, kokonaisuus saatiin paketoitua kasaan ajallaan ja tulokset tulivat tarkasteltaviksi sovitusti. Olen erittäin tyytyväinen yhteistyöhön.

    Oli mahtavaa saada avainhenkilöt mukaan strategiatyön tekoon, sillä se on tärkeää strategiaan sitoutumisen kannalta. Strategia ei saa vain pullahtaa esiin jostain takavasemmalta.

    – Tom Leskinen, Etteplan, johtaja, Ohjelmisto- ja sulautetut ratkaisut

    Mitä syntyi tuloksena ja miten tästä eteenpäin?

    – Emme olisi saaneet fasilitoitua projektia itse näin hyvin ja näin lyhyessä ajassa. Balentor toi projektiin hyvän prosessin, erittäin hyvän ja ammattimaisen fasilitoinnin sekä huolellisen lähtötietojen kartoittamisen. Lopputulema saatiin näin kavennettua laadukkaasti ulos. Yhteistyö välillämme toimi ylipäätään erinomaisesti ja se mitä sovittiin, tapahtui. Oli mahtavaa saada avainhenkilöt mukaan strategiatyön tekoon, sillä se on tärkeää strategiaan sitoutumisen kannalta. Strategia ei saa vain pullahtaa esiin jostain takavasemmalta.

    – Yhteisen strategiatyömme tulosta on nyt jalostettu kommunikoitavaan muotoon, siitä on otettu ensimmäiset vaiheet ensi vuoden budjetin pohjaksi ja kommunikaatiosuunnitelmaa on rakennettu, jotta tämä saadaan jalkautettua hyvin koko organisaatioon. Seuraavia kehitystarpeita on jo mielessä, sillä tämä on kolmen vuoden polku, mutta katsotaan tämän 1. vaiheen jälkeen, mihin tartutaan käytännössä seuraavaksi.

    Balentor auttaa strategiatyön lisäksi asiakkaitaan laaja-alaisesti mm. johtamisen ja esihenkilötyön, itseohjautuvuuden, myynnin ja markkinoinnin sekä tutkimuspalveluiden parissa. Olemme kokonaisvaltainen muutoskumppanisi. Lue lisää palveluistamme ja ole yhteydessä, niin pohditaan askelmerkit kuntoon teidän tarpeidenne pohjalta!


    Etteplan on suunnittelualan edelläkävijä laaja-alaisen teknologiaosaamisen ja edistyksellisen palvelutarjontansa ansiosta. Yli 3600 ammattilaista kolmella eri mantereella ja kahdeksassa maassa työllistävä, ja noin 800 ohjelmistokehittäjää omaava Etteplan luo älykkäitä ratkaisuja ja arvoa asiakkaan tarpeisiin.

    ”Haluamme tukea asiakkaitamme teollisuuden muutoksessa sekä kasvaa ja kokeilla uutta yhdessä asiakkaidemme kanssa.”

    Lähde: www.etteplan.com/fi

    Pyydä tarjous

    Kerro hieman tilanteestanne ja tavoitteistanne, niin räätälöidään teille yhdessä sopiva kokonaisuus.

    Jos tarjouspyynnössänne on liitteitä, voitte lähettää tarjouspyynnön osoitteeseen
    info@balentor.fi