image Pirkanmaan Voimia – Asiakastutkimus, henkilöstötutkimus ja esimiesvalmennus image Netum – Asiakaskokemuksen mittaaminen

Ota yhteyttä

Miten voimme olla avuksi?





Työterveys Aalto – Kokonaisvaltainen muutos

Henkilökohtaista kehittymistä ja räätälöityä muutosta

Työterveys Aalto on ollut Balentorin pitkäaikainen kumppani jo monia vuosia. Yhteistyö aloitettiin vuonna 2010 fuusion valmistelemisella, joka sisälsi niin johtajan kuin laajemminkin koko johdon sparrauksen. Työterveys Aallon muutospolku on sisältänyt monenlaista yhteistyötä – strategiatyötä, asiakas- ja henkilöstötutkimuksia, avainhenkilöiden coachausta, johtoryhmätyöskentelyä ja viimeisimpänä kattavan tiimivalmennuksen. Toimitusjohtaja Irja Korhonen kertoi mielellään kokemuksistaan Balentorin kanssa.

Kuinka Työterveys Aalto on kehittynyt yhteistyön aikana?

– Kehitys on ollut huimaa. Työtavat on yhtenäistetty; meillä on jo muutaman vuoden ollut laatu- ja toiminnanohjausjärjestelmä, joka on rakennettu yhdessä ja jota käytetään arjessa. Myös työtavat ovat yhtenäistyneet ja ne ovat laadukkaampia. Lisäksi keskitymme oikeisiin asioihin työssämme ja olemme kehittäneet asiakkuusajatteluamme paljon.

Mitkä ovat olleet suurimpia onnistumisia ja vaikutuspisteitä?

– Isoimpana muistan, kun yhteistyön alussa tehtiin meille strategiaa. Muistan henkilöstöstä sellaisen todella voimakkaan fiiliksen siitä, että me tehdään tätä nyt yhdessä ja henkilöstöllä on mahdollisuus tähän vaikuttaa. Osallistuminen oli todella tiivistä, henkilöstön ehdotukset olivat erinomaisia ja monet niistä otettiin ilolla käytäntöön. Lisäksi asiakkuusajattelun kehittymisessä ja oman tehtäväkentän vastuun kantamisessa vaikutus on ollut todella merkittävä.

Strategiatyössä arvostettiin erityisesti oivallusta siitä, että tätä tehdään oikeasti yhdessä. Yhdessä tekemällä strategiatyöhön myös sitouduttiin aivan uudella tasolla. Tiimivalmennus puolestaan auttoi oma-aloitteisuuden ja soveltamisen eteenpäin viemistä. Monen henkilön kohdalla saatiin todistaa suuria kasvutarinoita, joita on ollut ilo seurata läheltä.

Muistan henkilöstöstä sellaisen todella voimakkaan fiiliksen siitä, että me tehdään tätä nyt yhdessä ja henkilöstöllä on mahdollisuus tähän vaikuttaa.

Irja korostaa erityisesti ensimmäistä asiakkuustutkimusta, johon liittyi myös henkilöstötutkimus, sillä vaikka Aallolla oli asiakastyytyväisyyttä mitattu aiemminkin, toi kokonaisvaltainen tutkimus heille todella paljon enemmän relevanttia tietoa kehitysideoista ja -toiveista, joita he eivät olleet koskaan aiemmin saaneet. Kun Balentorilta käytiin esittelemässä tutkimuksien tulokset, otti Aallon henkilöstö palautteen vastaan aivan eri tavalla, kun tuloksien kertojana ei ollut johto, vaan ulkopuolinen taho. Tuloksia myös alettiin saman tien työstää johtopäätösten kautta tekemiseksi.

– Henkilökohtaiset coachingit johtoryhmälle ovat huomattavasti parantaneet meidän jaksamistamme ja antaneet eväitä siihen, miten erilaisia tilanteita on kulloinkin viety läpi.

Yhteistyö on ollut kaiken kaikkiaan pitkäjänteistä, asiantuntevaa ja syvän luottamuksen tunteen antavaa. On ollut helppo avata niitä asioita, jotka ovat oman ajattelun taustalla. Yhteistyö on ollut hyvää vuoropuhelua.

Työterveys Aallossa ei aiota jäädä tulevaisuudessakaan laakereille makaamaan, vaan seuraavaksi on tulossa suuri digiloikka, jossa mietitään kokonaisvaltaista palveluiden digitalisoimista. Suuri osa näistä on jo käytännön kokeilussa. Työyhteisössä aiotaan tulevaisuudessa panostaa yli 100 hengen työyhteisössä vielä entistä enemmän itseohjautuvuuteen.


Aalto Työterveys

Työterveys Aalto tuottaa ja kehittää työterveyspalveluja ja niitä tukevia työhyvinvointipalveluja julkisen sektorin asiakkaille kuudessa toimipisteessä Keski-Suomessa. Ammattitaitoinen henkilöstö huolehtii yhdessä työnantajan kanssa työntekijöiden työhyvinvoinnista, työn sujumisesta ja jokaisen työntekijän työkunnosta. Tavoitteena on ylläpitää työntekijöiden terveyttä sekä hyvää toiminta- ja työkykyä, samalla tukemalla yrityksen/yhteisön menestystä ja hyvinvointia.


Asiakastarina

Työterveys Aalto – Kokonaisvaltainen muutos

Työterveys Aalto on ollut Balentorin pitkäaikainen kumppani jo monia vuosia. Toimitusjohtaja Irja Korhonen kertoi mielellään kokemuksistaan Balentorin kanssa.

Ota yhteyttä

Haluatko kuulla lisää muutoksen vauhdittamisesta?