image Rakennus Oy Antti J. Ahola
Yhdessä osallistuminen loi pohjan vahvalle kasvulle
image HELBUS
Osallistava strategia osaksi arkea fasilitaattorin avulla

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Bitcomp - Esihenkilövalmennus

    Esihenkilötyön kehittämisellä hyvinvointia ja kirkkautta toimintaan

    Bitcomp on älykkäitä metsätietojärjestelmiä tuottava yritys, jonka palveluihin lukeutuvat niin metsäsektorille tarjottavat tuotteet kuin asiantuntijatyökin. Satelliittidataan perustuva ajantasainen metsäanalytiikka tarjoaa syvällistä ymmärrystä metsäalan ammattilaisille. Vahvan kasvun ja muutosten myötä Bitcompilla kaivattiin esihenkilövalmennusta ja selkeyttä tulevaisuuden suuntaan. People operations johtaja Johanna Salmi avasi yhteistyömme vaiheita ja hyötyjä mielellään.

    Mikä oli lähtötilanteenne ja mitä lähdimme työstämään yhdessä?

    – Olemme kasvaneet henkilöstömäärältämme lähes kaksinkertaiseksi viimeisen neljän vuoden aikana eli vahva kasvu on ollut läsnä ja muutoksia on tullut paljon. Tämän myötä meillä heräsi tarve esihenkilöjärjestelmän uudistamiselle, jolloin Balentorilta Tuija Hietanen hyppäsi mukaan.

    – Ennen kasvua meillä oli viisi esihenkilöä, yksi jokaisella toimistolla. Tiimien koot kuitenkin kasvoivat liikaa ja tunsimme, että esihenkilötyölle ei jäänyt tarpeeksi aikaa. Lisäksi korona-aika toi etätyöt vahvemmin osaksi arkea, joten toimistokohtainen esihenkilö ei enää samalla tavalla ajanut asiaansa, kuin ennen. Esihenkilömaillimme siis vaati uudistamista. Tällä hetkellä meillä on 10 esihenkilöä, joista kuusi aloitti ensimmäistä kertaa tässä roolissa.

    – Uusien esihenkilöiden valmennuksen lisäksi halusimme oppia tekemään henkilöstöpuolen kehittämistyötä yhdessä. Eli osallistaa yrityksemme avainhenkilöitä mukaan laajemmin. Haimme siis esihenkilövalmennusta, yhdessä tekemistä, sekä keinoja ihmisten hyvinvoinnin ja kehittämisen tueksi.

    Minkälaisia tavoitteita tekemiselle asetettiin?

    – Halusin, että meillä olisi hyvin coachaava ote esihenkilötyössämme. Eli esihenkilöt eivät määrittele, mitä asiantuntijaorganisaatiossa tehdään ja mitä tulee tapahtua, vaan meidän tehtävämme on auttaa henkilöstöä loistamaan ja löytämään oma paikkansa tässä organisaatiossa. Emme halunneet pelkästään perinteistä esihenkilökoulutusta, vaan keskittyä asiantuntijoiden johtamiseen, coachaamiseen ja auttamiseen. Halusimme löytää meille sopivan yhteisen tavan valmentaa meidän henkilöitämme eteenpäin.

    – Saimme Tuijalta valmennustarjottimen, joka sisälsi erilaisia moduuleita, kuten esihenkilötyön perusteiden läpikäymistä, haastavia esihenkilötilanteita, valmentavaa esihenkilötyötä, muutosjohtamista, coachaavaa johtamista sekä itsensä johtamista. Valitsimme valmennustarjottimelta 4–5 settiä, joista loimme juuri meille sopivan kokonaisuuden yhdessä. Jatkamme myös muiden osioiden hyödyntämistä jatkossa, jotta kehitys ei jää vain yhdeksi rykäykseksi, mutta ensin päätimme tarttua meille tällä hetkellä tärkeimpiin osa-alueisiin. Haluamme, että tästä rakentuu meille kehittämisalusta jatkoakin varten.

    Mitä konkreettisesti edistettiin yhdessä?

    – Pandemiatilanteen takia kaikki valmennukset pidettiin etänä, jota myös meidän henkilöstömme toivoi suoraan. Olemme tottuneet tekemään paljon asioita etänä jo ennen koronaa ja korona-aikana siihen on opittu yhä paremmin. Erilaisia työpajoja ja työtiloja saa tehtyä hyvin eli ryhmätyöskentely onnistui vallan mainiosti etänäkin. Tuija veti sessiot hienosti. Toki livenä työskentelyssä on aina oma tunnelmansa ja tulee juteltua tauoilla esimerkiksi muitakin asioita, jolloin kokonaisuus on usein kevyempi. Eli kannattaa pitää ainakin osa livenä, jos mahdollista.

    – Tuijalla oli paljon konkreettisia esimerkkejä omasta elämästään ja työkokemuksestaan, jotka auttoivat hahmottamaan asioita. Äärimmäisen opettavainen ja hieno asia valmennuksessa myös oli, kun saimme omien ihmistemme kokemuksia, oppeja, ideoita ja mielipiteitä kunnolla esiin. Pidän tästä mallissa, jossa jaetaan avoimesti ja mietitään ratkaisuja yhdessä. Voidaan myös pohtia, miten jossain tilanteessa olisi kannattanut toimia ja voisi toimia jatkossa, jos vastaavaa tulee eteen. Balentorin materiaaleissa oli myös paljon hyviä pohjia ja konkreettisia työkaluja meidän coacheille käytettäväksi jatkoakin varten. Eli uskon näiden pysyvän osana esihenkilötyötämme jatkossakin.

    Kaikki räätälöitiin juuri meidän tarpeisiimme, kuunneltiin ja otettiin huomioon. Asiakkaana olen todella tyytyväinen.

    Mitä mieltä olit valmentajan lähestymistavoista?

    Tuija kuunteli meidän tarpeitamme ja tahtotilaamme, ja hänellä oli selkeä näkemys jo heti ensimmäisessä puhelussa, mitä vaihtoehtoja meille kannattaisi kursseista tarjota. Puhelun pohjalta muodostunutta kurssitarjotinta oli helppo työstää yhdessä juuri meille sopivaksi. Koko ajan mukana kulki mahdollisuus päästä vaikuttamaan kaikkeen itse eikä meille työnnetty mitään valmista pakettia. Lähestymistapa oli hyvin vuorovaikutuksellinen ja ylläpidimme kommunikaatiota läsnä koko ajan puolin ja toisin. Tuija kuunteli hyvin toiveitamme ja otti myös itse selvää asioista, jotka vaikuttivat lopputulokseen.

    Miten tästä eteenpäin ja kenelle suosittelisit Balentoria?

    – Teemme parhaillaan toimintamallien täsmäyttämistä valmennuksen pohjalta ja kehitämme tapaamme toimia. Mietimme yhä tarkemmin, miten saamme ihmisistämme asioita irti, varmistamme heidän hyvinvointinsa ja autamme heitä mahdollisimman hyvin. Pidämme esim. one2one keskusteluja kerran kuukaudessa ja kehityskeskusteluja kerran vuodessa. Haluamme siis jatkuvasti seurata tilannetta ja reagoida ketterästi ihmisten tarpeisiin ja huoliin, mutta pitää mukana myös isomman kuvan tarkastelun ja tavoitteet.

    – Kehittäminen on tiuhaa ja kasvu edelleen vahvasti läsnä sisältäen esimerkiksi jatkuvaa rekrytointia. Toivon, että esihenkilöt saavat otetta itselleen sopivista näkökulmista ja lähestymistavoista eli oppivat tiiminsä ja itsensä kannalta sopivat lähestymistavat asioihin. Seuraavat kehitysaskeleet ovat sinänsä kirkkaita, että haluan jatkaa esihenkilöidemme valmennusta samalla mallilla eli valitaan taas ajankohtaiset kehitysalueet ja mietitään yhdessä Balentorin kanssa, miten niitä viedään eteenpäin.

    – Yhteistyö on toiminut todella hyvin ja suosittelen kyllä Balentoria varsinkin sen takia, että koin saavani meidän tarpeitamme vastaavan kokonaisuuden enkä mitään valmista pakettia. Kaikki räätälöitiin juuri meidän tarpeisiimme, kuunneltiin ja otettiin huomioon. Asiakkaana olen todella tyytyväinen.


    ”Tänä päivänä Bitcomp Oy:n Suomen toimistoissa työskentelee yli 70 asiantuntijaa. Olemme profiloituneet älykkäiden metsäjärjestelmien asiantuntijoina, joiden avulla tarjoamme digitaalisia ratkaisuja metsien käytön ja hyvinvoinnin parantamiseen, luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen sekä ilmastomuutoksen riskien torjuntaan. Hyödynnämme järjestelmissämme ja analyysipalveluissamme monipuolisesti satelliittidataa, luonto- ja metsävaratietoja, tekoälyä ja automaatiota aivan uudenlaisella tavalla. Työskentelemme tiiviissä yhteistyössä useiden eri viranomaisten, instituuttien ja yritysten kanssa.”

    Lähde: bitcomp.com/fi/bitcomp-oy/

    Ota yhteyttä ja pyydä tarjous

    Kerro hieman tilanteestanne ja tavoitteistanne, niin räätälöidään teille sopiva kokonaisuus yhdessä.


      Jos tarjouspyynnössänne on liitteitä, voitte lähettää tarjouspyynnön osoitteeseen info@balentor.fi