Tehoa ja tolkkua työhön hyvällä mielellä image Miksi toiset yritykset menestyvät paremmin kuin muut?

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Nuorten työntekijöiden sitouttaminen – haasteesta mahdollisuus

    Suuri osa suomalaisista organisaatioista kohtaa suuren haasteen lähivuosina – elleivät ole sitä jo kohdanneet. Tietoteknisesti taitavat ja oman arvonsa tuntevat nuoret työntekijät valtaavat työelämän vauhdikkaammin kuin yritysmaailma osaa siihen varautua.

    Nuoret ovat keskimäärin korkeammin koulutettuja ja he vaativat, että työnteko on mielekästä ja vastaa heidän omia arvojaan. Nuoret vastavalmistuneet mieltävät työnteon itsensä toteuttamisen sekä ammatillisen kehittymisen välineeksi. Jos nämä vaatimukset ja odotukset eivät toteudu, nuori vaihtaa häikäilemättä työpaikkaa.

    Toki tilanne ei jokaisen nuoren kohdalla ole näin, mutta yhä useammin kyllä. Jotta yritysmaailma pystyy vastaamaan näihin nuorten työntekijöiden asettamiin vaatimuksiin, tulee oppiminen ja osaamisen kehittäminen lähteä aktiivisesti liikkeelle heti nuoren työntekijän rekrytointivaiheesta. Harmillisen usein törmätään tilanteeseen, jossa uuden työntekijän perehdyttäminen nähdään tärkeänä, mutta ei kuitenkaan prioriteettilistan ykkösenä. Aika menee ”oikeiden töiden” tekemiseen ja näin uusi työntekijä jää tuusaamaan asioita itsekseen. Itsekseen tuusaaminen voi johtaa nopeasti turhautumiseen, ja lopulta työnantajalle vilkkuvat vain perävalot työntekijän suunnalta. Toimivalla ja suunnitelmallisella perehdyttämisellä tehostetaan uuden työntekijän oppimista, osaamisen kehittymistä sekä erityisesti hänen haluansa sitoutua työyhteisöön.

    Nuorten työntekijöiden kohdalla on erityisen tärkeää, että heidät huomioidaan heti työuran alkutaipaleella. Tähän on moni yritys rakentanut erilaisia trainee-ohjelmia löytääkseen ja sitouttaakseen mahdollisimman tehokkaasti osaavia nuoria. Tämä onkin oiva tapa johdattaa juuri koulunpenkiltä kammennut tulevaisuuden lupaus työmaailmaan.

    Myös Balentor hakee nuorta vahvistusta joukkoonsa trainee-polun kautta. Balentorin
    trainee-polku tarjoaa vastavalmistuneille tai valmistumisen kynnyksellä oleville valmentajalupauksille polun Balentorin yritysvalmentajaksi. Trainee-jakson aikana uusi työntekijä pääsee hyödyntämään osaamistaan, kehittämään taitojaan sekä kerryttämään kokemustaan kokeneiden valmentajien tuella ja sparrauksella.

    Balentor on myös useiden asiakkaidensa tukena perehdyttämiseen liittyvissä haasteissa. Otathan yhteyttä, jos asia on ajankohtainen, niin keskustellaan lisää.

    Anne Mero

      Avatar photo
      Anne Mero
      Äitiysvapaalla
      Kirjoitukseen liittyvät
      • Kaikki
      • Kirjoittajan
      • Kategorian