Yksittäisestä asiakastutkimuksesta kohti kokonaisvaltaista asiakasymmärrystä Esihenkilö – Vetäydy oikein

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Systematiikka tuo tulosta ja turvallisuutta

    Johtamisjärjestelmä – tuo monelle esihenkilöllekin kaukainen ja joskus tukahduttavakin sana. Niin se oli minullekin vielä muutama vuosi sitten.

    Minulle ei ole ikinä ollut luonteenomaista järjestelmällisyys tai kirjaaminen, saatikka sitten järjestelmällinen asioiden dokumentointi.

    Asenteeni, ajatteluni ja sitä kautta toimintani on kuitenkin muuttunut. Sitä ovat muuttaneet ja muokanneet kaikkein eniten käytännön kokemukset sekä urheilu-, että yritysmaailmasta. Liian usein me unohdamme sen mikä on tärkeää, koska kehittäminen ja hetkessä tekeminen on jotenkin mukavampaa. Tärkeiden asioiden jatkuva toistaminen ja sitkeä eteenpäin vieminen ei suurimmalle osalle meistä ole sitä hehkeintä hommaa. Pelkkä hyvä tarkoitus ei riitä, jos se ei toistu.

    Minuun on jäänyt elämään erään valmennettavamme lause: ”Loin meille johtamisjärjestelmän, koska se pakottaa minut johtamaan. Silloinkin kun se ei ole minulle niin mukavaa.”

    Sorrumme usein myös ajatteluun järjestelmän pysyvyydestä. Kerran kun olemme saaneet jotain pystyyn, halu sen pitämiseen pysyvänä on  ihmiselle luonnollista. Järjestelmä ei kuitenkaan saa olla staattinen. Se elää siinä missä ihmiset, yhteisöt ja kulttuurit kehittyvät ja kasvavat. Sen tulee olla aikansa kuva ja palvella sen hetken yhteisön arkea, mutta ennen kaikkea tahtotilaa tai visiota, kummin sen haluaakaan sanoa.

    Järjestelmä ei saa unohtaa ihmistä, se on tehty ihmistä varten. Systematiikka yksilöiden ja ryhmän johtamisessa varmistaa hyvinvoinnin ja tuloksenteon. Silloin jokainen yksilö tulee otettua huomioon ja johtajan energia vapautuu aitoihin kohtaamisiin oman ryhmänsä ja sen yksilöiden kanssa. Näissä syntyvät ideat, toiminta ja omistautuminen. Näin varmistetaan tulos, oppiminen ja yhteisön meneminen oikeaan suuntaan.

    Yksinkertaista. Vain järjestelmällinen menestyy. Vain systematiikalla voidaan saada tuloksia.

      Avatar photo
      Balentor
      Me olemme kumppanisi muutoksessa ja kehityksessä. Autamme asiakkaitamme saavuttamaan päämääränsä toteuttamalla laajoja kehitysohjelmia, räätälöityjä täsmävalmennuksia sekä tutkimuksia ja arviointeja. Toimimme erityisesti johtamisen, asiakaskokemuksen, myynnin sekä työyhteisön kehittämisen alueilla.
      Kirjoitukseen liittyvät
      • Kaikki
      • Kirjoittajan
      • Kategorian