image Inhimillinen hävikki image Myynti kuolee

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    R.E.S.P.E.C.T.

    arvostus

    Useat meistä tietävät, että ihmissuhteet voivat olla monimutkaisia. Avioliitoissa ajaudutaan kriiseihin ja puolessa tapauksista myös päädytään eroamaan. Kun pitkään yhdessä olleilta pariskunnilta on kysytty, mikä heidät on pitänyt yhdessä, on vastaus lähes poikkeuksetta molemminpuolinen arvostus.

    Arvostuksen tunne on yksi meidän ihmisten vahvimmista perustarpeista. Vanhempien arvostuksen puute lapsuudessa tuottaa aikuisia, jotka yrittävät epätoivoisesti todistaa itselleen ja muille, että he ovat jonkin arvoisia. Arvostuksen puute parisuhteessa saattaa johtaa vieraaseen petiin, vähimmillään se johtaa takakireyteen ja läheisyyden puutteeseen. Pieni vinkki miehille siis: arvostus on varmin tie naisen sydämeen.

    Kun annamme itsestämme, saamme monin kerroin takaisin

    Johtajat huutavat tällä hetkellä kovaan ääneen omistautuneisuuden ja itseohjautuvuuden perään. Nämä toteutuvat vain ja ainoastaan silloin, kun johtajat aidosti arvostavat ihmisiään ja edistävät ilmapiiriä, jossa ihmiset arvostavat toisiaan.

    Julkisten onnistumisten esiin nostamisen tai juhlistamisen on todettu nostavan koko yrityksen tuottavuutta ja ihmisten sitoutuneisuutta. Nämä rituaalit voivat meistä vaatimattomista suomalaisista tuntua jopa kiusallisilta, mutta yhtä kaikki, tulokset puhuvat puolestaan. Näissä pienissä rituaaleissa on kyse ainoastaan yhdestä asiasta, ARVOSTUKSESTA.

    Päästä irti!

    Vastuunottoa tahdotaan ja vaaditaankin nykypäivänä jokaisella organisaation tasolla. Vastuun siirtämisessä johtajat kompastuvat kuitenkin usein siihen, että eivät ole valmiita päästämään päätöksentekoa omista näpeistään. Mitä työntekijä tuntee tässä kohtaa? Vaateita ja arvostamattomuutta. ”Sinun täytyy ottaa vastuu, mutta en luota tarpeeksi sinuun, että antaisin sinun päättää asiasta.” – Ei toimi.

    Jos siis todella haluat itseohjautuvuutta ja vastuunottoa, uskalla antaa ihmisille mahdollisuus aitoon päätöksentekoon. Järkevien päätöksien tekemiseksi he tarvitsevat myös kaiken saatavilla olevan tiedon, aivan kuten johtokin. Mistä päästäänkin seuraavaan kompastuskiveen… läpinäkyvyyteen. Vastuunotto edellyttää läpinäkyvyyttä, mutta onko organisaationne valmis siihen? Jotta johtamista tapahtuu kaikilla portailla, tulee tulevaisuuden suunnitelmien, tunnuslukujen ja muiden päätöksentekoon vaikuttavien tietojen olla kaikkien saatavilla.

    Työhyvinvointi- ja ilmapiirimittauksiin käytetään järkyttäviä määriä rahaa. Todellisuudessa ilmapiiri ja hyvinvointi näkyvät ja kuuluvat jatkuvasti työpaikalla ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Usein työyhteisöstä on aistittavissa jo hyvinkin nopeasti, arvostavatko ihmiset toisiaan ja arvostaako johto heitä.

    Olit sitten esihenkilö tai työntekijä, pohdi hetki, synnyttääkö vuorovaikutuksesi arvostuksen tunnetta muissa – tai vielä rehellisemmin: arvostatko todella toisia sekä heidän ajatuksiaan ja mielipiteitään? Jos vastauksesi on ei, älä odota muilta omistautuneisuutta tai itsensä ylittämistä. Jokaisella on kuitenkin mahdollisuus kehittyä; arvostusta ja arvostavaa vuorovaikutusta voi oppia.

    Henkilökohtaisesti voin todeta, että iän myötä toisten mielipiteiden ja ajatusten arvostus tuntuu koko ajan kasvavan.

    ”I’m not young enough to know everything.” -Oscar Wilde

    Tilaa uutiskirjeemme

    Haluaisitko saada tuoreinta tietoa asiakkuuksien, johtamisen ja liiketoiminnan kehittämisestä suoraan sähköpostiisi?

    Liity avainhenkilöiden joukkoon, joille kokoamme ja toimitamme parhaat palat muutaman kerran vuodessa suoraan omaan sähköpostiin.
    Halutessasi voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.

    Avatar photo
    Tiina Luoto-Mäenpää
    Yritysvalmentaja
    050 546 7575
    Kirjoitukseen liittyvät
    • Kaikki
    • Kirjoittajan
    • Kategorian
    • Tagien mukaan