image Vatupassi
Markkinoinnin ja asiakkuuksien johtaminen
image Kiteenhovi
Markkinoinnin ja asiakkuuksien johtaminen

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Laatta leevi kasvun johtaminen

    Selkeillä askeleilla kohti liiketoiminnan kasvattamista

    Jyväskyläläisen Laatta Leevin Oy:n toimitusjohtaja Lasse Seppänen halusi Kasvuun Johtamisen ohjelman avulla kirkastaa tärkeimmät pullonkaulat ja kehityskohteet, joihin panostamalla yrityksen on mahdollista kasvattaa tulostaan haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Lisäksi ratkaisuja digitaalisuuden ja uusien markkinointitapojen asettamiin haasteisiin haluttiin edelleen kehittää.

    Vakaasta pohjasta huolimatta Laatta Leevi Oy:n tulos on parin viime vuoden aikana ollut lievässä laskussa. Toimitusjohtaja Seppänen halusi reagoida tilanteeseen mahdollisimman tehokkaasti kääntääkseen suunnan jälleen positiiviseksi ja välttääkseen suuremmat ongelmat, joita hän kertoo havainneensa useiden muiden erikoisliikkeiden kohdalla.

    Halusin käydä yrityksen rakenteet järjestelmällisesti läpi ja siten sekä selvittää että käynnistää tehokkaimmat kehitystoimet ei vain toimintamme tulevaisuuden varmistamiseksi, vaan myös sen kasvattamiseksi”, hän kertoo.

    Valmennuspäivien aikana Seppänen sai henkilökohtaista sparrausta johtamiseen, uusia verkostoja ja ideoita muiden yritysten edustajilta sekä niin sanotun työkalupakkinsa jälleen kuntoon. Muun muassa kehityskeskustelu- ja kokousrungot luotiin uudelleen ja yrityskohtaiset päivät käytettiin koko henkilökuntaa osallistaneisiin valmennuksiin, joiden pohjalta asiakaskontaktointia ja myyntiä on lähdetty tekemään uudella proaktiivisella tavalla.

    Meillä on loistava firma ja henkilökunta, mutta emme vielä yltäneet parhaimmalle tasollemme. Nyt tiedän, kuinka meidän tulee edetä, eivätkä odottamattomat yllätyksetkään horjuta toimintaa, kun meillä on valmiit eväät, joilla vastata niihin”, Seppänen kuvailee.

    Seppänen suosittelee kehitysohjelmaa kaikille yrityksille, jotka tahtovat kehittää toimintaansa ja vastata toimintaympäristön asettamiin haasteisiin entistä vahvemmin, vaikka pohja olisikin pääpiirteittäin kunnossa.

    Tiukassa kilpailussa myös vakaalla pohjalla oleville yrityksille pienetkin ideat ja parhaiden ratkaisujen nopea löytäminen voi olla hyvin ratkaisevaa”, hän perustelee.

    Kokonaisuus sopii Seppäsen mukaan mainiosti myös sisäisten muutosten tukemiseen, ja seuraavaan ohjelmaan hän kaavaileekin tulevaa jatkajaansa talon sisältä. Sitä ennen yhteistyö Balentorin kanssa jatkuu myynnin ja johtamistyön kehittämisen merkeissä.


    Laatta Leevi on yli 20 vuoden kokemuksella toimiva jyväskyläläinen sisustamisen ja remontoinnin erikoisliike. Yritys maahantuo laattoja muun muassa Italiasta ja Espanjasta, ja oma maahantuonti mahdollistaakin edulliset toimitukset koko Suomeen. Suuren laattavalikoiman lisäksi valikoimaan kuuluu mm. kylpyhuonekalusteita, laminaatti- ja parkettilattioita sekä kaikki niiden asentamiseen ja hoitamiseen tarvittavat tuotteet.
    www.laattaleevi.fi

    Pyydä tarjous

    Kerro hieman tilanteestanne ja tavoitteistanne, niin räätälöimme teille sopivan tarjouksen.


      Jos tarjouspyynnössänne on liitteitä, voitte lähettää tarjouspyynnön osoitteeseen info@balentor.fi