image Laatta Leevi
Kasvuun johtaminen
image Lassila & Tikanoja
Myynnin johtamisella kohti muutosta

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Kiteenhovi markkinoinnin ja asiakkuuksien johtaminen

    Kehitysohjelmalla tukea uuden liiketoiminta-alueen käynnistämiseen

    Hotelli- ja ravintolapalveluita tarjoava Kiteenhovi hyödynsi Markkinoinnin ja Asiakkuuksien johtamisen kehitysohjelmaa uuden liiketoiminta-alueen käynnistämiseen. Myynti- ja markkinointivastaava Aki Sutisen mukaan ohjelman yrityslähtöinen, käytäntöön pureutuva, lähestymistapa tarjosi vahvan tuen uusien toimintamallien kirkastamiseen ja liiketoiminnan tavoitteelliseen laajentamiseen.

    Halusimme hyödyntää kehitysohjelmaa uuden liiketoiminta-alueen tehokkaaseen haltuunottoon. Ohjelman aikana työstimme muun muassa toiminta- ja markkinointisuunnitelmat kuntoon sekä saimme arkeemme paljon myös olemassa olevaa toimintaamme helpottavia työkaluja, Sutinen kertoo.

    Yhteisissä valmennuspäivissä Sutinen arvosti ryhmän monimuotoisuutta. Myynnin kehittämisen lisäksi osallistujat pääsivät keskustelemaan markkinoinnin ratkaisuista toimialojen ja eri kokoisten yritysten välillä, ja siten ammentamaan itselleen uusia ideoita.

    Osa puhui yrittäjän tai johtajan, ja osa taas työntekijän, näkökulmasta. Keskustelu oli hyvin avointa ja rikasta, eikä kukaan kokenut toista kilpailijaksi, Sutinen arvioi.

    Valmentajat onnistuivat Sutisen mukaan hyvin ryhmän aktivoimisessa ja pääteemojen kytkemisessä yrityksen oman toiminnan kehittämiseen.

    Valmentajista näki, että he ovat olleet yritysmaailmassa mukana. Heidän hieman erilaiset lähtökohtansa ja vahvuutensa tekivät kokonaispaketista toimivan, ja saimme eri asioita ja oppeja eri vetäjiltä, Sutinen kuvailee.

    Uuden liiketoiminta-alueen käynnistäminen saatiin Sutisen mukaan nostettua hapuilusta selkeään visioon ja konkreettisten toimien käynnistämiseen. Yrityskohtaisissa konsultaatiopäivissä kehitystyössä syvennettiin erityisesti resurssien kirkastamiseen ja tehokkaaseen kohdentamiseen.

    Kehitysohjelmaa Sutinen suosittelee kaikille yrityksille, jotka kaipaavat uusia ideoita ja ratkaisuja liiketoimintaansa ja sen kehittämiseen. Pk-yrityksillä myynti- ja markkinointi, ja etenkin niiden kehittäminen, jäävät Sutisen mukaan helposti sivummalle, kun arki ja päivittäiset työt painavat päälle.

    Täysi kalenteri ei välttämättä vielä tarkoita hyvää tulosta tai sitä, että asiat rullaavat parhaalla tavalla. Tästä ohjelmasta saa apua oman toiminnan jäsentämiseen, sujuvoittamiseen ja tehostamiseen ja väittäisin, että kokonaisuudesta on hyötyä 95%:lle suomalaisista pk-yrityksistä, Sutinen perustelee.


    Hotelli Kiteenhovi on monipuolinen hotelli- ja ravintolatalo keskellä Kiteetä. Yrityksen palveluihin kuuluvat majoitukset, kokous- ja kongressijärjestelyt, juhlapaikkajärjestelyt sekä kattavat viihde- ja pitopalvelut. Uutena liiketoiminnan osa-alueena tarjonta tulee pian kattamaan myös hoivakotipalvelut.
    www.kiteenhovi.com

    Pyydä tarjous

    Kerro hieman tilanteestanne ja tavoitteistanne, niin räätälöimme teille sopivan tarjouksen. 


      Jos tarjouspyynnössänne on liitteitä, voitte lähettää tarjouspyynnön osoitteeseen info@balentor.fi