Balentor Oy
– Vaikuttava kumppani kehityksessä
Ajankohtaista
Uusia kasvoja Balentorin valmennustiimiin
Petri Ruotsalainen siirtyi työyhteisötiimiin yritysvalmentajaksi elokuussa 2011. Hän on toiminut esimiesten ja työnohjaajien valmentajana ja arvioijana sekä oppilaitoksissa että yrityksensä kautta. Hän on myös toiminut useita vuosia Johdon työnohjaajat ja mentorit ry:n hallituksessa. Petrin vastuualueeseen kuuluu esimiesten sisäisten taitojen valmentamisen lisäksi myös tiimien ja työyhteisöjen valmennus ja työnohjaus.
Anne Mäkinen aloitti uutena Balentorin vaikuttavuuspalveluiden tiimissä elokuussa 2011. Hän on valmistumassa Jyväskylän kauppakorkeakoulusta pääaineenaan markkinointi ja on aikaisemmin toiminut erilaisissa myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä lähinnä urheilukaupan puolella. Lisäksi Annella on huippu-urheilutausta maastohiihtäjänä. Hänen vastuualueinaan ovat myynti ja markkinointi sekä asiakassuhteiden kehittäminen.
Vuodenvaihteessa Balentorilla aloittanut Pauli Dahlbom vastaa nyt Balentorin vaikuttavuuspalveluista pääkaupunkiseudulla. Pauli on opiskellut Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa pääaineenaan johtaminen. Balentorilla hän vastaa 360-johtamisarviointien, asiakkuustutkimusten, hyvinvointianalyysien sekä henkilöstökyselyiden toteuttamisesta. Paulilla on myös vankka kokemus kilpakeilauksesta SM-tasolla.
Ossi Vanhamäki aloitti liiketoimintatiimin yritysvalmentajana syyskuun alussa 2011. Hän on aikaisemmin toiminut apulaisjohtajana Johtamistaidon Opisto JTO:lla ja senior sales managerina AAC Global Oy:ssä. Monipuolisen valmennus- ja konsultointitaustansa ohella Ossin pääasiallisina vastuualueina Balentorilla ovat strategisen johtamisen valmennuskokonaisuudet sekä organisaation muutosprosessien konsultointi.
