Mentoring Blog

Vaikeuksista voittoon!

Sisäisellä johtajuudella ja heittäytymisellä poikkeuksellisia tuloksia

Useat yritysjohtajat ja yritykset haluavat mielellään peilata omaa tarinaansa joukkueurheilun lainalaisuuksiin ja menestystarinoihin. Resepti on sinänsä toimiva, sillä molemmissa tapauksissa lopulta ollaan tekemisissä ihmisten kanssa intensiivisesti. Ainoana pienenä nyanssierona on tuloksenteon aikajanan käsite; siinä missä yrityksissä puhutaan kvartaalikatsauksista ja tulosjulkistuksista kolmen kuukauden välein, on tuo aika tuloksellisessa joukkueurheilussa jo täydellinen ikuisuus.

Itse sain kunnian olla mukana yhdessä joukkueurheilun menestystarinassa, jossa pienestä ja sympaattisesta Jypistä kasvoi mestarijoukkue. Pienen joukkueen murtautuminen ryminällä kansalliselle huipulle on menestystarina, joka hakee vertaistaan niin joukkueurheilussa kuin yrityselämässäkin. Mitä sitten organisaatiossa tapahtui? Mitä asioita yrityksessä yhtäkkiä ruvettiin tekemään niin pirun oikein?

Vastaus kaikessa yksinkertaisuudessaan liittyy organisaation jokaisen jäsenen sisäiseen kasvuun, jonka avulla kaadettiin matkalla monta henkistä barrikadia.

Täydellinen kurssin muutos

Matkan alku oli hankala ja kivikkoinen. Vuonna 2007 totaalisesti epäonnistuneen Missio 2007- projektin jälkimainingeissa, koko organisaatio oli kuolemassa. Kukaan organisaatiossa ei tiennyt, minkä vuoksi tätä hommaa tehtiin. Organisaatiossa oli totaalisen jälkipyykin paikka. Näin ei kerta kaikkiaan voitu jatkaa. Toiminnan mielekkyys; pelaajat, valmentajat ja organisaatio sekä ympäristön usko organisaation tekemiseen olivat kadonneet. Oli aika päättää pistetäänkö kamat pussiin vai tehdäänkö täydellinen kurssin muutos.

Innovatiivisuus ja voittamisen tahto

Innovatiiviset ja riskejä kaihtamattomat ihmiset halusivat uskoa muutokseen.  Totaalisen suunnanvaihdoksen jälkeen muutoksia alettiin tehdä urakalla.  Uusi selkeä tahtotila oli panostaa joukkueen ytimeen - laadukkaampiin pelaajiin sekä energiseen ja motivoituneeseen valmennukseen. Joukkue luopui tutuista ja turvallisista vaihtoehdoista ja panosti uhkarohkeisiin ihmisiin, jotka ihastuttivat ja vihastuttivat. Organisaatio halusi, että uusi valmentaja iskostaa joukkueeseen taistelun ja voittamisen kulttuurin.

Uusi valmentaja toi organisaatioon uudenlaisen näkemyksen.  Toisaalta hän antoi myös organisaatiolle ja eritoten joukkueelle selkeät tavoitteet ja strategian.  Hän puhui ”kieltä”, jonka joukkue ymmärsi ja rakensi mielekkäistä osatavoitteita strategiaa, joka oli konkreettisesti kaikkien joukkueen jäsenten tavoiteltavissa.  ”Puhu äänellä, jonka työyhteisösi ymmärtää”- on fraasi, jota lähestytään usein turhan ylimalkaisesti suomalaisissakin organisaatioissa.

Motivaation alkulähde – avain heittäytymiseen

Joukkue joutui myös sisäisesti prosessoimaan uudelleen ammatin motivaation alkulähteen. Työn ihanteisiin sitoutumista ei saada aikaan pakottamisella. Sitä ei myöskään saada aikaan rahalla. Sen syntymiseen tarvitaan sydäntä ja aitoa halua olla paras ammatissaan. Nyt olemme asian ytimessä.

Mitä tarvitaan sisäiseen kasvuun, siihen että halutaan olla paras?  Siihen tarvitaan sinua.  Sinä päätät, sillä sinä olet JOUKKUE.  Jos ulkoistat itsesi, ulkoistat samalla koko joukkueen pois menestyksestä. Itsensä ulkoistaminen on usein epäonnistumisen pelkoa ja luottamuksellisen työsi helvetinmoista aliarvioimista.  ”Älä koskaan aliarvioi omaa panostasi työyhteisöösi”. Tämän sisäisen johtajuuden taidon tajuttuaan pelaajat uskalsivat heittäytyä joka solullaan haasteeseen.  Haasteeseen, joka palkitsi meidät joukkueena parhaalla mahdollisella tavalla. Myös yrityksissä tarvitaan haasteeseen heittäytyjiä – löytyykö yrityksestäsi jo heittäytyjiä?

Sinuhe Wallinheimo

Puh. 010 4211 700 | Fax 010 4211 777 | Sähköposti: info@balentor.fi | Yhteyshenkilöt »