Mentoring Blog - Valmentajan kynästä

Tiimi tuloksiin tavoitteiden johtamisella

Kysy lisää kirjoittajalta

Hannu Laakkonen
040 541 4607
hannu.laakkonen (at)
balentor.fi

Tiimi perustetaan erilaisten tavoitteiden saavuttamista varten. Tavoitteellinen toiminta ja tulokset muotouttavat tiimin. Ilman tavoitteita perustetusta tai tavoitteensa hukanneesta tiimistä kasvaa helposti jäsentensä sosiaalinen leikkikenttä. Jokainen pelaa tällöin omaa peliään häiriten omilla ongelmillaan koko ryhmää. Jos tiimin energia keskittyy ratkaisemaan vain työn ulkopuolisia ongelmia ja työssä epäonnistumisten välttämiseen, tiimi voi pahimmillaan sekoittaa muun organisaation toimintaa. Kuinka sitten tiimistä saadaan tavoitteellisesti toimiva? Kuinka tiimi voi säilyttää onnistumis-ja tavoitehakuisuutensa?

Tavoitejohtaminen on yksi ratkaisu tiimitoiminnan onnistumiseen. Kun tiimi on yhdessä sopinut ja hyväksynyt asetetut tavoitteet, on jokaisen jäsenen helpompi selkeyttää toimintansa tiimin tavoitetta vastaavaksi. Niin yksilöllä kuin tiimilläkin on kuitenkin luontainen taipumus kadottaa perustehtävänsä ja työn tekemiseen liittyvät tosiasiat. Tavoitteista keskusteleminen tuo ne takaisin päivittäisen toiminnan tasolle ja nostaa esille vaadittavat osaamiset ja toimenpiteet. Tällöin tiimi voi tarvittaessa hakea lisäkoulutusta tai –jäsenen tukemaan tavoitteen saavuttamista.

Tiimin tavoitteiden johtamisessa on siis olennaista vuorovaikutuksen, keskustelun ohjaaminen tavoitetta tukevaksi. Tavoitteista ja vaadittavista toimenpiteistä säännöllisesti puhuminen ohjaa tiimiä ja yksilöä tekemään työnsä vastuullisesti ilman vetäjän tai esimiehen niskaan hengittämistä. Työmotivaation kannalta tavoitteista yhdessä keskusteleminen voi myös edesauttaa yksilöä löytämään omat kehitystarpeensa ja halunsa.

Kuinka tiimi voi säilyttää tavoitteellisen toimintansa? Erilaiset pysähtymiset työn tekemisen matkalla kirkastavat tiimin ja sen jäsenten perustehtävää ja tavoitteita. Pysähtymisten aikana tiimin kaikilla jäsenillä on aikaa saada palautetta työstään. Niin onnistumisten kuin virheistä oppimisen ilot ja surut jaetaan yhdessä. Niitä peilataan asetettuihin tavoitteisiin ja ne antavat uuden jännitteen tavoitteelliseen tekemiseen.

Tiimin pikapysäkillä voidaan arvioida nopeasti edellinen tehtävä, kerätä opit ja sopia seuraavat toimenpiteet. Arviointipysäkillä koko tiimi rauhoittuu katselemaan koko elinkaarensa matkaa lähtöruudusta nykyhetkeen. Arviointi voi avata lukkeutuneen toiminnan, kirkastaa tavoitetta tai synnyttää uuden tavoitteen.

Jotta tiimin arviointi voi olla realistinen ja totuudenmukainen on yksilöiden noustava esille. Yksilöpysäkillä jokainen tiimiläinen arvioi omaa tekemistään, onnistumistaan selkeillä yhteisesti sovituilla mittareilla, joista haetaan rakentavaa palautetta koko tiimiltä. Tiimin arvioinnissa on siis olennaista yksilöistä käsin lähtevä arviointi. Tiimin vetäjän rooli korostuu pysäkeillä. Kuinka rakentavasti ja kannustavasti tiimi käy silloin oppeja läpi, sen suuntaisesti tiimi myös jatkaa matkaansa.

Tiimin vetäjän taitoa on myös aistia tilanteiden mukaan, miten tiimin jäsentä ja tiimiä on tuettava. Esimerkiksi ongelmatilanteissa ja luovuuden tukkeutuessa samanaikaisesti toinen voi tarvita kannustusta, toinen vain ohjeistusta. Tiimin vetäjän on hyvä kypsyä tilanteiden lukemisessa ja ihmisten tuntemisessa, jotta hän voi auttaa tiimiä saavuttamaan tavoitteensa.

Tiimin tavoitteellisen johtamisen peruselementtejä, sisäisiä toimintatapoja, ovat siten vuorovaikutuksen suuntaaminen kohti tavoitetta, arviointi- ja palautejärjestelmän sekä johtamismallien kehittäminen. Tavoitteellisella toiminnalla mahdollistetaan tiimin ja yksilön osaamisen kehittäminen.

Hannu Laakkonen

Puh. 010 4211 700 | Fax 010 4211 777 | Sähköposti: info@balentor.fi | Yhteyshenkilöt »