Mentoring Blog

Ammattilaisuus työssä

Ammattilaisuuden käsite liitetään usein ammattiurheiluun, mutta se on olennaista missä tahansa työssä.

Kun kysyn usealta valmennettavalta, ovatko he oman työnsä ammattilaisia, osa vastaa ”olen”, osa ”ehkä”. Miksi ammatillista ja ammattilaiseksi kasvua korostetaan työelämässä? Tämän taustalla voidaan nähdä oma kiinnostus ammattilaisuutta kohtaan. Syvästi omasta ammattilaisuudestaan kiinnostunut ihminen tuottaa myös arvoa asiakkaalle. Hänellä on kirkas asiakasnäkemys: hän ymmärtää oman ammattilaisuutensa kautta, mitä asiakkaat kulloinkin tarvitsevat.

Ammattilaisuuteen liittyy olennaisesti käyttäytyminen. Ammattilaisella on tietämys omasta käyttäytymisestään ja sen vaikutuksista muihin ihmisiin. Hyvä, nöyrä ammattilainen lähestyy aina toisia kunnioittavasti, arvostavasti ja huolehtii aina kaikissa tilanteissa kohteliaista käytöstavoista. Erityisesti vaikeissa tilanteissa, kuten tämänhetkisessä taloustilanteessa, on haastavinta kasvaa ”tiukkojen paikkojen” hoitamiseen toisia kunnioittavasti. Tätä taitoa tarvitaan erityisesti johtajilta, mutta myös kaikilta työyhteisön jäseniltä.

Ammattilaiseksi kasvu pysähtyy, kun ajatellaan, että osataan. Menneet kokemuksetkaan ja onnistuneet suoritukset eivät takaa onnistumisia tulevaisuudessa. Tämän vuoksi ammattilaisuuteen kasvun tueksi ihminen tarvitsee hyvää kykyä arvioida työtään ja tuloksiaan. Hän kysyy palautetta työhönsä liittyvistä kysymyksistä, ja oppii siitä. Tehden tätä systemaattisesti, ihminen voi kasvaa ammattilaiseksi – missä tahansa työssä.

Hannu Laakkonen

Puh. 010 4211 700 | Fax 010 4211 777 | Sähköposti: info@balentor.fi | Yhteyshenkilöt »