Toiminnan punainen lanka
löytyy valmennuksesta
Samcomissa huippuideat syntyvät kysymyksenalaistamalla
Samcomin toimitusjohtaja Sami Kettusen mielestä kasvuyrityksen johtaminen on parasta, mitä ihminen voi tehdä. Työ muuttuvassa toimintaympäristössä on mukavaa ja motivoivaa. Samcomin liikevaihto on viidessä vuodessa lähes kymmenkertaistunut, ja asiakkaiden ja työntekijöiden määrä on kasvanut tasaisesti.
Samcom osallistui alkutaipaleellaan Balentorin kasvuhakuisille yrityksille suunnattuun yritysvalmennukseen. Valmennusohjelmaa seurasi yrityskohtainen sparraus, joka jatkuu yhä. Keskustelut valmentaja Pekka Järvisen kanssa ovat Kettusen mukaan auttaneet jäsentämään ajatuksia. – Hyvä valmentaja tarjoilee tuoreita ideoita toisilta toimialoilta ja rohkaisee keskustelemaan. Kun valmentaja kyseenalaistaa ja herättää kysymyksiä, ratkaisut löytyvät itsestä.
Järvinen kehuu Samcomia ihanteelliseksi asiakkaaksi, joka valmistautuu sparrauksiin huolellisesti. - Kasvu edellyttää rohkeutta tehdä päätöksiä luovasti ja sitä, että kääntää virheet opeiksi.
Kuinka pienestä tai isosta asiasta valmentajalle soitetaan? – Aina silloin, kun yrityksessä on kehitettävää. Se voi liittyä strategiaan, henkilöstöhallintoon, rekrytointipolitiikkaan, myynnin prosesseihin tai toiminnanohjaukseen. Juuri nyt mietimme myynnin bonusjärjestelmän uusimista ja strategian päivittämistä, Kettunen kertoo.
Kasvun takana tyytyväinen henkilöstö
Kasvu syntyy tehokkaalla myynnillä. Nykyään asiakkaat tekevät ostopäätökset nopeasti. Projekti käynnistyy kahden viikon sisällä tilauksesta, ja valmista odotetaan parissa kuukaudessa. Pyrähdyksittäin kasvava tilauskanta edellyttää ketterää rekrytointia. Osaavien ihmisten löytäminen ei ole aina helppoa. Rekrytoinnin kehittäminen onkin yksi Samcomin tämän hetken haasteista.
Samcomissa panostetaan viihtyvyyteen. Kun työntekijät voivat hyvin, he tekevät laadukasta työtä. Kasvu on yhteen hiileen puhaltamisen tulosta. Toiminta perustuu kolmeen lupaukseen: projekti valmistuu aikataulussa, budjetti pitää ja lopputulos vastaa asiakkaan toiveita.
Yritysvalmennusta harkitsevalle yritykselle Kettunen sanoo ehdottomasti kyllä. – Jokainen johtaja tarvitsee keskustelua ja pieniä herätteleviä potkuja silloin tällöin. Minusta sparraus maksaa itsensä takaisin, jos sen aikana löytää yhden tai kaksi huippuideaa oman yrityksen hyödyksi, Kettunen laskee. Samcomissa niitä on löytynyt useampiakin.
Toimitus: Viestintätoimisto Diverstas / Sidosryhmälehti 2010
Lue asiakastoteutus kokonaisuudessaan sidosryhmälehdestämme.

