image Arvopohjainen asiakassegmentointi – Miten kohdistat rajalliset resurssit? image TYÖKIRJA
Johda yrityksesi kohti kannattavuutta ja kasvua!

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Esihenkilö ei motivoi

    esimies ei motivoi

    Taas kerran puhelimeni soi. Huolestunut johto tarvitsee apua muutoksen johtamiseen. Esihenkilöitä tulisi valmentaa motivoimaan henkilöstöään, sillä muutos on syönyt kaikkien motivaation ja työt eivät maistu. Esihenkilöiden pitäisi saada valmiudet motivoida henkilöstönsä innostumaan muutoksesta ja toimimaan sitoutuneesti uusissa työrooleissaan, uusien tavoitteiden saavuttamiseksi. Henkilöstön motivointikeinot tulisi saavuttaa mahdollisimman pian, koska yrityksen tilanne on kriittinen.

    Huokaan ja pohdin mitä vastata, sillä mielessäni on vain yksi ajatus: Motivointia ei ole olemassa.

    Motivoida on verbinä perverssi. Se tarkoittaa toimintana sitä, että motivaationsa menettänyt henkilö saadaan toisen ihmisen tekemisen kautta motivoitumaan uudelleen: kun esihenkilö motivoi, syntyy työntekijässä motivaatioksi kutsuttu ilmiö ja hän alkaa yhtäkkisesti tehdä innokkaasti asioita, jotka hetki sitten tuntuivat hänestä vastenmielisiltä. Kuka uskoo tämän olevan mahdollista, käsi ylös?

    Olisi tietenkin väärin väittää, etteikö esihenkilöillä olisi roolia motivaation vahvistumisessa (tai usein sen heikentymisessä). Mutta esihenkilöltä alaiselle suuntautuvaa yksisuuntaista toimintaa se ei missään tapauksessa ole. Itse poistaisin sanan ”motivointi” sanakirjasta kokonaan ja puhuisin mieluummin esimerkiksi motivaation mahdollistamisesta, joka kuvaisi paremmin esihenkilön roolia motivaation syntymisessä.

    Mahdollistamisessa on kyse toisaalta esteiden poistamisesta ja toisaalta henkilökohtaisten motivaatiolähteiden tunnistamisesta. Työmotivaatioon vaikuttavat tekijät ovat moninaisia ja esihenkilön rooli motivaation mahdollistajana on esimerkiksi auttaa työntekijää itse tunnistamaan, millaiset asiat häntä motivoivat ja keskustella siitä, voidaanko näitä asioita vahvistaa hänen työssään.

    Muutostilanteessa esihenkilön rooli innostamisen sijaan olisi varmistaa, että työntekijä tunnistaa muutoksen merkityksen ja roolinsa muutoksen toteutuksessa. Tällaisessa tilanteessa motivointi ei ole esihenkilöltä alaiselle suuntautuvaa toimintaa, vaan vahvasti yhdessä tekemistä, kuuntelemista ja yhteistä pohdintaa siitä, millaisia asioita kukin pitää tärkeänä työssään.

    Asiakas kysyy, olenko vielä linjoilla. Pyydän anteeksi pitkää hiljaisuuttani ja kysyn, voisimmeko vaihtaa valmennuksen näkökulmaa hieman. Voisimmeko valmentaa esihenkilöitä mahdollistamaan henkilöstön motivaation palautuminen muutostilanteen jälkeen? Voisimmeko auttaa esihenkilöitä tunnistamaan, mitkä asiat vaikuttavat siihen, että sisäinen motivaatio voi syntyä? Voisimmeko valmentaa esihenkilöt keskustelemaan henkilöstönsä kanssa motivaatiosta ja muutoksen merkityksestä heidän työlleen sekä yritykselle kokonaisuutena? Näiden teemojen kautta motivoituminen olisi aidosti mahdollista.

    Hetken ajan asiakas on puolestaan hiljaa – ja vastaa sitten myöntävästi.

    Suvi Tuominiemi
    Yritysvalmentaja
    050 361 6016
    suvi.tuominiemi@balentor.fi

    Johtaminen ja esihenkilötyö

    Johtamisen ja esihenkilötyön kehittäminen

    Johtaminen on organisaatiokulttuurin kovaa ydintä. Johtajat ja esihenkilöt ohjaavat ja mahdollistavat menestykselle suotuisan kulttuurin kehittymistä ja pysyvyyttä. Johtamisella varmistetaan ja vahvistetaan muutoksen sujuvuus, henkilökohtaisten suoritusten laadukkuus ja asiakkaan jatkuva huomioiminen.

    Tilaa uutiskirjeemme

    Haluaisitko saada tuoreinta tietoa asiakkuuksien, johtamisen ja liiketoiminnan kehittämisestä suoraan sähköpostiisi?

    Liity avainhenkilöiden joukkoon, joille kokoamme ja toimitamme parhaat palat muutaman kerran vuodessa suoraan omaan sähköpostiin.
    Halutessasi voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.

    Pyydä näkemys

    Kerro hieman tilanteestanne ja tavoitteistanne, niin räätälöidään teille sopiva kokonaisuus yhdessä.

    Jos tarjouspyynnössänne on liitteitä, voitte lähettää tarjouspyynnön osoitteeseen
    info@balentor.fi

    Avatar photo
    Suvi Tuominiemi
    Yritysvalmentaja
    050 361 6016
    Kirjoitukseen liittyvät
    • Kaikki
    • Kirjoittajan
    • Kategorian
    • Tagien mukaan